Mitä saa aikaan viikossa

Välillä on ollut päiviä, jolloin remppasaldoksi on jäänyt yhden pensselin ostaminen rautakaupasta. Ja niitä on edelleen. Teoreettinen maksimi remonttiajalle arki-iltoina on 4 tuntia. Välillä on kuitenkin pakko käydä hakemassa tavaraa. Itseasiassa joskus tuntuu siltä, että suurin osa ajasta menee nimenomaan asioiden kantamiseen paikasta toiseen. Rautakauppareissuun menee helposti tunti tai pari, varsinkin kun tulee tosiaan seilattua hyllyjen välejä yrittäen samalla miettiä mitä kaikkea muuta tarvitsee, jotta ei tarvitsisi tulla takaisin heti huomenna. Jos tulee syötyä päivällistä (mikä usein tarkoittaa tässä tilanteessa vohveliraudalla lämmitettyä jotakin), käytännössä aikaa jää 1-3 tuntia.

Ei ole ihme, että välillä tuntuu, ettei mikään oikein edisty. Silti kun katsoo vaikka tilannetta viikko sitten ja vertaa nykyhetkeen, niin paljon on tapahtunut. Lattia on saatu eristettyä, ilmansulkupaperi on asennettu ja lähes kaikki lankut hiottu ja paikoillaan.

Tästä viikko eteenpäin, niin keittiökalusteet pitäisi olla asennettuna, osa seinistä maalattu, keittiökalusteisiin liittyvät sähkötyöt tehty, mahdollisesti myös vesi- ja viemärikytkennät.

_MG_2889-web
Keittiön lattia alkaa palautumaan takaisin.

Keittiön taustaseinään tilasin Kymin Palokärjeltä Kalmarsands Oljefabrikin pellavaöljymaalia. Väri on tumman harmaa NCS S 6500-N. Tarkoitus oli testata ensin sävyä, mutta kun Uulan sisäöljymaalia ei pysty sävyttämään noin tummaksi, eikä muuta sopivaa maalia paikallisesta rautakaupasta löytynyt, päätin tilata maalin netistä. Toki sitä voi edelleen testata, mutta toimitusaikojen vuoksi ei kovin montaa purkkia viitsisi tilailla. Toivotaan siis että sävy toimii. Tumma sävymaailma jatkuu keittiössäkin, mikä korostaa entisestään keltaisia keittiökalusteita. Vähän kieltämättä jännittää, miltä lopputulos tulee näyttämään. Ainakaan se ei ole tylsä.

tempcolorimg-19
Keittiön seinien väri. NCS S 6500-N

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s