Keittiön teettäminen puusepällä

Keittiöistä on tänä päivänä valtavasti tarjontaa. Ei tarvitse kuin kävellä rautakauppaan ja mainita asiasta niin hetken päästä istuu jo keittiösuunnittelijan pöydän ääressä ja parhaimmillaan keittiö saadaan siltä istumalta tilattua. Materiaalit ja mallit löytyy liikkeestä, niitä pääsee heti katsomaan ja koskettelemaan. Helppoa ja mukavaa. Laadukkaita ja todella hienoja vaihtoehtoja on tarjolla, mutta helppouden vuoksi menettää myös paljon mahdollisuuksia. Jokaisella valmistajalla on omat vakioratkaisunsa ja vaihtoehdot on rajattu järkevään määrään.

Entä jos rajoituksia ei olisi? Entä jos jokaisen pienenkin yksityiskohdan voisi tehdä juuri niin kuin haluaa? Haluan tässä jakaa hieman kokemuksiani keittiön teettämisestä puusepällä. En ole koskaan ostanut keittiötä keittiöliikkeeltä, alku on pelkkää arvailua, joten keskityn lähinnä siihen miten projekti meidän kohdalla meni.

Alussa on tyhjä paperi
Suunnittelussa vaikeinta on oikeastaan se, että lähes kaikki on mahdollista. Suurimmat rajoitteet ovat omassa mielessä, näitä rajoituksia tulisi pystyä hieman hölläämään. Mitä kaikkea keittiö todellisuudessa voikaan olla? Se on vain omasta mielikuvituksesta kiinni.  Täytyy kuitenkin muistaa, että kaikki mikä on mahdollista, ei ole välttämättä järkevää. Keittiöt ovat nykyään sellaisia kuin ovat, koska ihmiset haluavat juuri sellaisia. Se on aikojen kuluessa kehittynyt nykyiseen muotoonsa. Kaikille asioille on perusteensa, jotka on hyvä tiedostaa. Ihmiset ja heidän tarpeensa ovat kuitenkin erilaisia. Keskiarvo ei oikeastaan edusta ketään. Hajontaa on todellisuudessa paljon enemmän. Tämän tarkoituksena on sanoa, että ei kannata takertua siihen mitä muut tekevät, mutta kuitenkin ymmärtää miksi niin tehdään.

Ensimmäiset viivat
Mittakaavassa oleva pohjapiirustus on paras työkalu keittiön layoutin luonnosteluun. Toki myös itse tilassa suunnittelu on tärkeää. Meillä koko keittiöremontti lähti siitä ajatuksesta, että halusin siirtää keittiön toiselle seinustalle, jotta leivinuunin pystyy tekemään hormin viereen. Alusta asti oli selvää, että keittiö tulee olemaan I-mallinen. Se ei ole toiminnallisuudeltaan optimaalinen, mutta tilan kannalta paras ratkaisu. Keittiön siirtäminen vaatii aina putki- ja sähkötöitä. Määräävin tekijä on altaan viemäri, joka vaatii kallistuksen vuoksi paljon tilaa korkeussuunnassa. Mitä kauemmaksi allas viedään pystyviemäristä, sitä enemmän tilaa tarvitaan. Meillä allas siirtyi toiselle puolelle huonetta, mikä ei välttämättä ole kaikissa taloissa mahdollista ilman suurempia muutostöitä. Tiesin, että monissa naapureissa sama muutos on tehty ja rossilattiassa on reilusti tilaa viemärille, joten en edes ajatellut asiaa sen enempää. Todellisuudessa viemäri mahtui juuri ja juuri.

Keittiö alkaa saada muotonsa
Kalusteiden sijainti ja malli antaa sopivat raamit, joihin voi keittiötä alkaa suunnittelemaan. Helpointa on aloittaa laittamalla paikoilleen koneet ja vesipiste. Tässä vaiheessa hyvä apu on RT-kortti keittiösuunnittelusta (RT 93-10929). Asuntosuunnittelu-sarjan RT-kortit on julkaistu myös kirjana, jota löytyy kirjastoista. Kortista löytyy mittoja erilaisten toimintojen tilatarpeille. Ohjeet ovat juurikin aiemmin mainitsemiani keskiarvoja, joten ainoana totuutena niitä ei tule pitää. Hyvän lähtökohdan ne kuitenkin antavat.

Samaan aikaan voi miettiä miltä keittiö näyttää. Laitteiden sijoittelu ei ole pelkästään toiminnallinen haaste vaan se määrää hyvin pitkälle minkälainen hahmo tai muoto keittiöllä on. Kaapistot muodostavat vahvoja linjoja huoneeseen. Jääkaappi ja/tai pakastin on yksi hallitsevimmista asioista korkeutensa vuoksi. Kaikki muut koneet saa halutessaan työtason alle, mutta jääkaappi töröttää valtavana massana aina jossakin. Minä ratkaisin asian siten, että jääkaappi tulee integroituna korkeaan kaappiin seinän viereen. Yksi korkea kaappi tuntui hieman yksinäiseltä, joten viereen tehtiin toinen. Samalla tuli hyvä peruste nostaa uuni ergonomiselle tasolle, eli n. 700-900 mm lattiasta. Haaveena oli, että seinustalla olisi ollut pelkkä työtaso ja alakaapit, mutta esteettisyyden ja toiminnallisuuden kanssa joutuu tekemään kompromisseja. Huone on niin iso, että toisella puolella oleva jääkaappi olisi ollut hieman hankala käyttää.

Luonnokset valmiiksi
Kun keittiölle sai muodostettua pääpiirteet, loppu tuli lähes itsestään. Tein luonnokset yhdeltä istumalta valmiiksi ja lopputuloskin on aika pitkälti niiden mukainen. Vain joitakin mittatarkennuksia tuli myöhemmässä vaiheessa. Suunnittelutyötä oli tehty jo paljon etukäteen päässä, joten tämä vaihe oli vain niiden puhtaaksi piirtämistä.

Luonnoksen ei tarvitse olla näin valmis suunnitelma, paljon vähempikin riittää. Hinta-arviota varten kuitenkin täytyisi saada jonkinlainen käsitys kalusteiden määrästä ja koosta. Keittiötä ei ole myöskään pakko suunnitella kokonaan itse, vaikka ei käyttäisikään keittiöliikkeiden suunnittelupalveluita. Suunnitteluun voi palkata myös ammattilaisen, esim. kalustemuotoilijan tai sisustusarkkitehdin. Ammattilainen jatkaa siitä, mihin omat tiedot ja taidot loppuvat.

Oli luonnos minkälainen tahansa, sen kanssa on kuitenkin hyvä lähteä tarkentamaan suunnitelmia yhdessä puusepän kanssa.

kettioluonnos.jpg

Aika etsiä puuseppä
Viimeistään tässä vaiheessa olisi hyvä ryhtyä etsimään tekijöitä. Olen ylipäätänsä sitä mieltä, että kaikki suunnitteluun vaikuttavat henkilöt on hyvä ottaa mukaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Minä pyysin luonnoksen perusteella alustavia tarjouksia, mutta se oli oikeastaan turhaa. Sanoisin, että suunnitteluratkaisuilla on paljon suurempi merkitys hintaan kuin mitä kilpailuttamalla voi saavuttaa. Tärkeämpää on löytää hyvä tekijä, jonka kanssa yhteistyö sujuu. Tapasimme kahta puuseppää muutaman kerran, molemmat kävivät paikan päällä. Molempien kanssa keskusteltiin erilaisista ratkaisuista ja ajauduttiin kahteen melko erilaiseen toteutustapaan. Näiden keskustelujen ja luonnosten perusteella saa jo melko hyvän arvion hinnastakin.

Puusepän kanssa tarkennettiin materiaalit ja valmistustavat. Lopulta päädyimme siihen, että keittiön rungot tehdään männystä, ovet ja näkyvät rungot kestävämmästä koivusta. Koivu on mäntyä arvokkaampaa, joten runkomateriaalin vaihdoksella saimme keittiön hinnan budjettiimme sopivaksi. Yhtenä vaihtoehtona oli se, että rungot olisi tehty vanerista, joka olisi ollut vielä edullisempaa. Päädyimme kuitenkin mäntyyn, koska kaappien ja laatikoiden sisukset haluttiin jättää puunväriseksi. Hyllyt päätettiin tehdä kiinteiksi, jolloin ne tukevat koko runkorakennetta ja estää hieman puun elämisestä (joka männyllä on hieman voimakkaampaa kuin koivulla) johtuvia muodonmuutoksia. Jotain muitakin detaljeja myös tarkennettiin, mutta pääasia oli siinä, että pääsemme samalle aallonpituudelle ja että tekijä varmasti ymmärtää mitä olemme hakemassa.

Luonnoksista työpiirustuksiksi
Kun puusepän kanssa saatiin sovituksi materiaalit ja niiden vahvuudet, aloin tarkentamaan luonnoksia työkuvaksi. Eli piirustus, joka sisältää kaiken tarvittavan tiedon valmistamiseen. Sitä varten täytyi valita tarkat mallit kaikista koneista ja laitteista, jotta niiden asennusohjeet voi ottaa huomioon. Näiden perusteella sitten suunnitelmia tarkennetaan ja mitoitetaan kaikki osat millilleen. Asennusohjeet eivät ole aina niin selkeitä ja yksiselitteisiä, joten tämä oli ehdottomasti työläin vaihe koko projektissa. Ja myös asia joka eniten aiheutti stressiä.

Piirustuksista valmiiksi keittiöksi
Pikkuhiljaa piirustukset alkavat muuttua levyiksi. Levyt rungoiksi, rungot valmiiksi kaapeiksi, kaapit keittiöksi. Valmistuksen seuraaminen oli jännittävää. Tässä on varmasti suurin ero keittiöliikkeestä tilatun keittiön ja puusepän tekemän välillä. Liikkeessä pystyy hipelöimään ja katselemaan kaikkia ratkaisuja, mutta puusepän tekemänä kaikki on pelkkiä mielikuvia ennen kuin se on oikeasti tehty.

Keittiön asennus
Tiesin, että keittiön asentaminen ei ole mikään helppo homma, varsinkaan vanhaan taloon. Olinkin todella tyytyväinen siihen, että puuseppä lupautui itse myös asentamaan kalusteet paikoilleen. Voi olla että integrointiovet olisi jäänyt minulta asentamatta.. Suosittelen lämpimästi irroittautumista tuosta hommasta jos vain mahdollista.

Debriefing
Nyt uskaltaa jo sanoa, että keittiöprojekti meni loistavasti. Mitään isompia mokia ei tullut vastaan. Muutamia pieniä huomioita kuitenkin. Keittotason asennusohjeessa ei ollut mitään mainintaa kaapelin vaatimasta reitistä. Ilmeisesti sen on ajateltu mahtuvan hyvin ohjeen mukaisesta ilmanottoaukosta. Keittotaso oli mitoitettu muutenkin aika tiukkaan pystysuunnassa ja pienen informaatiokatkosten vuoksi tuo ilmanottoaukko kaapin takana jäi hieman pienemmäksi kuin oli tarkoitus. Sähkömies halusi vielä vaihtaa laitteen mukana tulleen kaapelin paksumpaan, n. 1 cm halkaisijaltaan olevaan kumikaapeliin. Lopputuloksena tuo paksu kumikaapeli ei meinannut mahtua kulkemaan laatikon takaa. Aukkoa porattiin paikan päällä isommaksi ja kaapeli saatiin mahtumaan, joten mitään vahinkoa ei tästä onneksi tullut. Lähinnä harmittaa se, ettei tuota huomannut aiemmin.

Toinen asia mikä hieman harmittaa näin jälkikäteen, menee täysin omaan piikkiin. Alun perinkin minua harmitti se, ettei korkeiden kaappien alaovia saanut tason alakaappien ovien kanssa samankorkuisiksi. Mutta tuo johtui täysin jääkaapista, eikä siihen voinut vaikuttaa. Uunia laskettiin siis sen verran alaspäin, että sen alapuolinen kaappi on samankorkuinen pakastinosan oven kanssa. Ajattelin alunperin, että jääkaapin ja pakastimen ovien väliin olisi saanut 18 mm ”valerungon”, jotta sauma olisi ollu samanlainen kuin kaikkialla muuallakin, mutta se todettiin hankalaksi ja sovittiin puhelimessa, että rako pienennetään pariin milliin. Menin ajattelematta sanomaan, että kasvatetaan kumpaakin ovea sen 8 mm, jotta sauma tulee viereisen runkolevyn puoliväliin. Mutta nyt pakastimen ovi on 8 mm korkeampi kuin viereinen kaapinovi, eli rako olisi pitänyt tietysti tasata viereisen oven mukaan mukaan. Tuo on sellainen asia, jota kukaan muu tuskin koskaan edes huomaa, mutta minkäs teet kun perfektionistin aivoon sattuu. No, pystyn minä onneksi elämään tuon kanssa.

Lisäksi yksi huomio, jota en tullut riittävän paljon ajatelleeksi. Tiesin, että vanhassa talossa seinät tai kulmat eivät ole suoria. Se on otettu huomioon mm. säätöjalkojen ja sivupeitelevyjen muodossa. Mutta enpä tullut huomioineeksi sitä, että taustaseinä voi olla hieman aaltoileva. Levyn ruuvaamiseen on käytetty liian vähän ruuveja (onkin muuten ainoa paikka koko talossa, jossa ruuveja on liian vähän). Kun tuota seinää vasten työntää pitkän tason, jonka reunat on varmasti suorat, saumassa näkyy tuo levyjen aaltoilu ja seinien vinous. Onneksi silikonin väri sattui olemaan täsmälleen sama kuin seinän väri, joten rakoa ei kovin helposti edes huomaa. Vaikka ei tuollaiset asiat minusta vanhassa talossa edes haittaa, ne kuuluvat asiaan.

Mainokset

Citykissoista

Edellisestä kirjoituksesta tuli mieleen, että aivan kaikki asukkaat eivät ole meillä sopeutuneet kaupunkielämään. En ole tainnut mainita, mutta meidän lisäksemme talossa asuu kaksi maatiaskissaa, Sissi ja Nelson. Sissi sai nimensä siitä, että hän syntyi hengettömänä, mutta saatiin elvytettyä. Nelson taas kuuluisan rauhanmiehen mukaan, mutta nimi ei Nelsonin mielestä merkitse mitään. Molemmat kissat ovat maalla syntyneet ja ”maan kaipuu” ei taida koskaan heistä hävitä.

_MG_6240-web
Meidän citykissat.

Korttelissa on muitakin kissoja, osa on täysin sisäkissoja, osa ulkoilee valjaissa ja osa omin päin. Meidän kissat ei mene mihinkään noista kategorioista. Periaatteessa niiden tulisi pysyä sisällä tai niin ainakin olemme yrittäneet. Talvi ja alkukevät meni hyvin, haluja ulkoilmaan ei juurikaan ollut. Luulin, että olimme päässeet helpolla, kunnes tuli kesä.

Kumpikin kissa pyrkii ulos ovista ja ikkunoista. Tulee mieleen rotat, jotka yrittävät ulos palavasta talosta. Mikään reitti ei ole poissuljettu. Mielummin pääsevät hengestään kuin jäävät sisälle.

Nukumme ullakolla, jossa on lyhtymallinen kattoikkuna. Talo lämpiää aurinkoisena päivänä n. 28 asteeseen, joten ikkunat ovat jatkuvasti auki. Aluksi vaikutti siltä, että kissat eivät kattoikkunasta uskalla ulos lähteä vaan melko tyytyväisenä istuivat ikkunalaudalla. Kunnes viikon sisällä kummatkin sitten keksivät lähteä ikkunasta katoille kävelemään. Molemmilla lopputulos oli sama, olivat liukuneet peltikattoa pitkin ränniin, josta ne täytyi käydä pelastamassa. Sissi, jonka oppimiskyky on ilmeisesti vähän heikentynyt jo syntymässä hapenpuutteen vuoksi, kokeili vielä myöhemmin uudestaan ja päätyi jälleen samaan kouruun maukumaan apua. Ensimmäisen kerran jälkeen keksin kätevän pelastuskori-systeemin, jolloin kissan ei tarvitse roikkua kynsillä käsivarressa pelastusoperaation aikana. Toivotaan kuitenkin, ettei sille ole enempää käyttöä.

Seuraavana vuorossa oli keittiön ikkuna, jota sitäkin kesällä pidetään jatkuvasti raollaan. Ikkuna on melko jäykkä, joten ajattelin, etteivät kissat sitä saa työnnettyä auki. Väärin. Kyllä saa, kun tekniikka on oikea. Kissa änkee vartalonsa puitteiden väliin ja työntää takajaloillaan itsensä ikkunalaudalta alas. Nyt ikkunassa on kuminauha, joka vetää ikkunan takaisin kiinni, jos sitä yrittää avata.

Ullakolla on myös lattianrajassa pienet ikkunat, joista on suoraan pudotus maahan. Näitäkin on pidetty auki. Meidän kissat eivät uskalla hypätä edes kirjahyllyn päältä lattialle, joten luulin, etteivät ne myöskään yritä hypätä toisesta kerroksesta. Väärin. Eräänä yönä heräsimme siihen, että kuului hirveä tumahdus. Arvasimme heti, että nyt on kissa tippunut alas. Oli ollut hieman hämillään ulkona ja tuli heti sisälle, joten arvelimme, että ehkä on vain tipahtanut vahingossa. Kun sama tapahtui toisen kerran, tajusimme että kyllä se vaan hyppää tarkoituksella alas. Eikä tällä kertaa tullut enää takaisin sisälle ennen aamua.

Nyt tuotakaan ikkunaa ei enää voi pitää kuin kiilattuna raolleen. Mutta kun sekään ei riitä. Viime yönä ikkunat oli kiinni ja yöllä heräämme siihen kun kissa on taas katolla ikkunan toisella puolella! En käsitä mistä se oli sinne päässyt.

Kaiken tämän lisäksi tuo toinen raivopää juoksee usein täyttä vauhtia ulko-ovea kohti kun itse tulee kotiin. Saa olla melkoiset refleksit, että tuollaisen karvaisen ohjuksen saa kiinni kauppakassit kädessä.

Niin, aivan täydellistä kaikki ei voi olla.

 

 

 

Lapsiperheenä kaupungissa

Olen jo pitkään halunnut kirjoittaa tästä aiheesta. Olen tainnut joskus aloittaakin, mutta minulla on vähän huono tapa poukkoilla asiasta toiseen. Voi olla, että lopetan tekstin aivan eri aiheesta kuin mistä olen aloittanut. Jos olen eksynyt aiheesta todella pahasti, olen saattanut karsia kokonaan alun pois ja vaihtaa otsikon. Yritän kovasti kehittyä kirjoittamisessa, mutta liika keskittyminen usein katkaisee kokonaan sanojen virran. Mutta tässä se taas nähtiin, eksyin heti aiheesta.

Olen kotoisin taajama-alueen rajamailta ja hyvin sitkeänä mielikuvana on ollut oma talo omalla pihalla, luonnon ympäröimänä. Omia aikaisempia koteja valitessa kaupungin keskustasta on piirretty n. 5 km säteellä ympyrä, jonka ulkokehältä asuntoja on katseltu. Ei liian kaukana, mutta ei liian läheltäkään.

Viimeisten 5 vuoden aikana oma ajatusmaailma on kuitenkin muuttunut. Tai oikeastaan haluan ajatella, että se on laajentunut. Opiskelujen vuoksi on joutunut pohtimaan mitä asuminen ja koti merkitsee. Mistä tekijöistä se koostuu ja mitä eri vaihtoehtoja on tarjolla. Samaan aikaan maailmalla on tapahtunut/tapahtumassa melko iso muutos, kun jakamistalous yleistyy aina vain uusilla elämänalueilla. Itselläni ainakin omistamisen merkitys on muuttunut lähes täysin, vaikka ajatusmallit ja toimintatavat tavaran ja omaisuuden haalimiseen elääkin edelleen sitkeästi mielessä. Huomaan, että olen jälleen lipsumassa aiheesta, mutta tämä on niin mielenkiintoinen aihe, että pakko vielä jatkaa. Muistan erään keskustelun silloisen työnantajani kanssa ehkä n. 8-9 vuotta sitten. Musiikin suoratoistopalvelut olivat kovassa kasvussa. Tajusin, että musiikin omistamisen merkitys tulee muuttumaan täysin, kun ihmiset oppivat luottamaan siihen, että heidän haluamansa musiikki on aina saatavilla ilman, että siitä omistaa fyysistä kappaletta. Omistamisessa on kyse juuri tuosta luottamuksesta ja turvallisuuden tunteesta. Jakamistalous taas on mahdollista, kun luottamus ”markkinoihin” syntyy ilmiön yleistymisen kautta.

Nyt on ehkä aika vetää yhteys tämän kaiken ja asumisen välille. Kun mietin mihin kaikkeen omaa pihaa oikeastaan kaipaan, tajusin, että mikään niistä ei oikeastaan ole riippuvainen siitä onko piha oma. Minusta yksi pihan tärkeimmistä tehtävistä on olla näkymänä sisältä ulos. Se on monelle todella tärkeä ja vain näkymän omistaminen tuo riittävän varmuuden siitä, että se pysyy muuttumattomana. Muutoksissa pahinta on kuitenkin muutos. Kun on kiinnostunut oman alueensa kehittämisestä ja parhaimmillaan osallistuu sen suunnitteluun, eivät muutokset tule yllätyksenä ja oikeastaan ne tuntuvat enemmänkin mahdollisuudelta. Erityisesti pihan suhteen vaikuttamismahdollisuudet ovat monesti vain omasta halusta kiinni.

Korttelipiha
Korttelipiha rajautuu joka suunnalta rakennuksin tai aidoin. 

Toinen tärkeä asia on vapaa-ajan viettäminen, lasten leikkiminen ja ylipäätänsä oleskelu. Lasten kannalta iso, yhteinen, rajattu piha-alue on aivan mahtava. Korttelissa asuu paljon eri ikäisiä lapsia ja varsinkin kesäaikaan pihalta löytyy lähes aina leikkikavereita. Aikuisetkin löytävät kyllä juttuseuraa mikäli haluavat, mutta aivan varmasti saa myös vaikka lukea rauhassa kenenkään häiritsemättä.
Jos vertaa nykyistä korttelipihaamme aiemman asunnon ”omaan” rivitalopihaan, en keksi yhtään huonompaa puolta tai asiaa, jota ei enää pystyisi tekemään. Päinvastoin, nykyään pihalla tulee vietettyä huomattavasti enemmän aikaa. Ennen kävin vain muutaman kerran kesässä leikkaamassa nurmikon ja joulun alla virittelemässä jouluvalot.

Korttelipiha
Vehreällä pihalla ollessa unohtaa, että on lähes keskellä kaupunkia. 

Yksi asia mitä sijainnilla halusin ennen saavuttaa, oli asumisen väljyys ja omakotimaisuus. Halusin päästä asunnosta suoraan ulos. Nykyisessä kodissamme se toteutuu, mikä on todella harvinaista kaupunkialueella. Tämä liittyykin varsinaiseen aiheeseen. Lapsiperheitä saa parhaiten houkuteltua kaupunkiin asumaan tarjoamalla heille sopivia asuntotyyppejä. Asuntotuotanto on Suomessa hyvin monotonista, eikä vaihtoehtoja uudistuotannossa oikein tahdo löytyä. Vaihtelua alkaa löytyä vasta kun palaa historiassa taaksepäin ja se onkin yksi syy, miksi mekin päädyimme Satavuotiaaseen kotiimme.

Suojattu, puistomainen sisäpiha, suuret ja muuntojoustavat asunnot, laadukkaat ja monipuoliset yhteistilat ja omakotimaisuus, asuntojen avautumista moneen suuntaan, terasseja, inhimillistä mittakaavaa, kylämäisyyttä ja visuaalisesti rikasta ympäristöä. Miksei näitä piirteitä voisi tuoda myös uusiin asuinalueisiin?

Tärkeä asia on myös luonnonläheisyys. Aarniometsän ei tarvitse alkaa suoraan ulko-ovelta, mutta jonkinlainen kosketus luontoon täytyy olla. Vuodenaikojen vaihtelua täytyy pystyä seuraamaan niin sisältä kuin lähiympäristössäkin. Kevät tulee sulaneen maan tuoksusta ja siitä kun ympärillä alkaa vihertää. Korttelipihalla, puistoilla ja ulkoilualueilla on tässä asiassa ehdottoman tärkeä tehtävä.

Löysimme kodin, jossa kaikki nämä vaatimukset täyttyvät. Mutta niiden lisäksi torille on vain 900 metriä matkaa. Päivään tuli 2 tuntia lisää kun välimatkat lyhenivät. Noille kahdelle tunnille keksii helposti muutakin käyttöä kuin käyttää se paikasta toiseen siirtymiseen. Tässä elämäntilanteessa asumisratkaisu tuntuukin lähes täydelliseltä.