Lomailua ja uuden opettelua

On kulunut melkein kuukausi edellisestä kirjoituksesta. Mitä siis Satavuotiaaseen kotiin kuuluu?

Kevät ja alkukesä oli suoraan sanottuna aika raskasta. Käytännössä kaikki vapaa-aika meni keittiön remontoimiseen. Jossain vaiheessa sitä alkoi kaipaamaan muutakin elämää. Kuten normaalia vapaa-aikaa, lukemista, soittamista, jopa tv:n katselua. Päätin, että kun keittiökalusteet on asennettu, remppahommat saavat jäädä hetkeksi. Kesälomakin oli tulossa. Se tuntui ihan tarpeelliselta nimenomaan lomana, eikä vain väliaikaisena työnkuvan muutoksena. Jossain vaiheessa ajattelin käyttää tuon hukkaan menevän ajan hyödyksi tekemällä diplomityötäni, mutta tulin onneksi toisiin ajatuksiin. Kyllä välillä saa levätä.

Lomailu tarkoitti tässä tapauksessa myös lomaa blogista, vaikka se ei sinänsä mikään tarkoitus ollutkaan. Blogi on keskittynyt tähän mennessä suurimmaksi osaksi remonttiin, vaikka tarkoituksena onkin ollut kirjoittaa hieman laajemmin asumisesta ja elämästä. Tähän asti elämä on ollut yhtä kuin remonttia, mutta jatkossa varmasti paljon muutakin.

Keittiön seinistä puuttuu edelleen muutama huokolevy, tapetointia, maalausta ja listojen laittoa, mutta kyllä ne sinne tulevat aikanaan. Keittiössä ei ole tällä hetkellä valoja ollenkaan, joten pimenevät syysillat toimivat aikanaan hyvänä motivaationa remontin jatkamiselle.

Lampuksi on valittu jo Hayn 30 degrees, joka yhdistyy mukavasti tammiseen työtasoon ja pyöretään tammiseen ruokapöytään. Se on aika moderni vanhaan taloon, mutta toisaalta geometriset perusmuodot ovat klassismia puhtaimmillaan, joten ehkä sen vuoksi tuo ei tunnu yhtään vieraalta. Lamppua saa useampaa eri kokoa, joten vielä täytyisi päättää tuleeko keskelle huonetta yksi isompi lamppu vai 2-3 pienempää.

1600
Hay 30 degrees

Esittelytekstissäni olen jo ovelasti vihjannut, että uusi asukas on tulossa taloon. Nyt teksti täytyisi päivittää. Elämän keskiössä on uusi pieni tyttö ja arjen ajankohtaisia asioita syöminen ja nukkuminen, sekä neljässä vuodessa lahjakkaasti unohdettujen vauvanhoitotaitojen uudelleenopettelu. Haalarit vaihtuu nyt vähäksi aikaa kantoliinaan.

Monia kauhistuttaa ajatus keskeneräisestä remontista keskellä vauva-arkea. Vanha talo kaikkine ominaispiirteineen ei välttämättä ole helpoin tapa selvitä tuosta ajasta jyrkkine portaineen ja ahtaine ovineen. Miten Satavuotias koti ja nollavuotias pienokainen tulee toimeen keskenään? Siitä riittää varmasti kerrottavaa syksyn aikana.

Mainokset

Citykissoista

Edellisestä kirjoituksesta tuli mieleen, että aivan kaikki asukkaat eivät ole meillä sopeutuneet kaupunkielämään. En ole tainnut mainita, mutta meidän lisäksemme talossa asuu kaksi maatiaskissaa, Sissi ja Nelson. Sissi sai nimensä siitä, että hän syntyi hengettömänä, mutta saatiin elvytettyä. Nelson taas kuuluisan rauhanmiehen mukaan, mutta nimi ei Nelsonin mielestä merkitse mitään. Molemmat kissat ovat maalla syntyneet ja ”maan kaipuu” ei taida koskaan heistä hävitä.

_MG_6240-web
Meidän citykissat.

Korttelissa on muitakin kissoja, osa on täysin sisäkissoja, osa ulkoilee valjaissa ja osa omin päin. Meidän kissat ei mene mihinkään noista kategorioista. Periaatteessa niiden tulisi pysyä sisällä tai niin ainakin olemme yrittäneet. Talvi ja alkukevät meni hyvin, haluja ulkoilmaan ei juurikaan ollut. Luulin, että olimme päässeet helpolla, kunnes tuli kesä.

Kumpikin kissa pyrkii ulos ovista ja ikkunoista. Tulee mieleen rotat, jotka yrittävät ulos palavasta talosta. Mikään reitti ei ole poissuljettu. Mielummin pääsevät hengestään kuin jäävät sisälle.

Nukumme ullakolla, jossa on lyhtymallinen kattoikkuna. Talo lämpiää aurinkoisena päivänä n. 28 asteeseen, joten ikkunat ovat jatkuvasti auki. Aluksi vaikutti siltä, että kissat eivät kattoikkunasta uskalla ulos lähteä vaan melko tyytyväisenä istuivat ikkunalaudalla. Kunnes viikon sisällä kummatkin sitten keksivät lähteä ikkunasta katoille kävelemään. Molemmilla lopputulos oli sama, olivat liukuneet peltikattoa pitkin ränniin, josta ne täytyi käydä pelastamassa. Sissi, jonka oppimiskyky on ilmeisesti vähän heikentynyt jo syntymässä hapenpuutteen vuoksi, kokeili vielä myöhemmin uudestaan ja päätyi jälleen samaan kouruun maukumaan apua. Ensimmäisen kerran jälkeen keksin kätevän pelastuskori-systeemin, jolloin kissan ei tarvitse roikkua kynsillä käsivarressa pelastusoperaation aikana. Toivotaan kuitenkin, ettei sille ole enempää käyttöä.

Seuraavana vuorossa oli keittiön ikkuna, jota sitäkin kesällä pidetään jatkuvasti raollaan. Ikkuna on melko jäykkä, joten ajattelin, etteivät kissat sitä saa työnnettyä auki. Väärin. Kyllä saa, kun tekniikka on oikea. Kissa änkee vartalonsa puitteiden väliin ja työntää takajaloillaan itsensä ikkunalaudalta alas. Nyt ikkunassa on kuminauha, joka vetää ikkunan takaisin kiinni, jos sitä yrittää avata.

Ullakolla on myös lattianrajassa pienet ikkunat, joista on suoraan pudotus maahan. Näitäkin on pidetty auki. Meidän kissat eivät uskalla hypätä edes kirjahyllyn päältä lattialle, joten luulin, etteivät ne myöskään yritä hypätä toisesta kerroksesta. Väärin. Eräänä yönä heräsimme siihen, että kuului hirveä tumahdus. Arvasimme heti, että nyt on kissa tippunut alas. Oli ollut hieman hämillään ulkona ja tuli heti sisälle, joten arvelimme, että ehkä on vain tipahtanut vahingossa. Kun sama tapahtui toisen kerran, tajusimme että kyllä se vaan hyppää tarkoituksella alas. Eikä tällä kertaa tullut enää takaisin sisälle ennen aamua.

Nyt tuotakaan ikkunaa ei enää voi pitää kuin kiilattuna raolleen. Mutta kun sekään ei riitä. Viime yönä ikkunat oli kiinni ja yöllä heräämme siihen kun kissa on taas katolla ikkunan toisella puolella! En käsitä mistä se oli sinne päässyt.

Kaiken tämän lisäksi tuo toinen raivopää juoksee usein täyttä vauhtia ulko-ovea kohti kun itse tulee kotiin. Saa olla melkoiset refleksit, että tuollaisen karvaisen ohjuksen saa kiinni kauppakassit kädessä.

Niin, aivan täydellistä kaikki ei voi olla.

 

 

 

Lapsiperheenä kaupungissa

Olen jo pitkään halunnut kirjoittaa tästä aiheesta. Olen tainnut joskus aloittaakin, mutta minulla on vähän huono tapa poukkoilla asiasta toiseen. Voi olla, että lopetan tekstin aivan eri aiheesta kuin mistä olen aloittanut. Jos olen eksynyt aiheesta todella pahasti, olen saattanut karsia kokonaan alun pois ja vaihtaa otsikon. Yritän kovasti kehittyä kirjoittamisessa, mutta liika keskittyminen usein katkaisee kokonaan sanojen virran. Mutta tässä se taas nähtiin, eksyin heti aiheesta.

Olen kotoisin taajama-alueen rajamailta ja hyvin sitkeänä mielikuvana on ollut oma talo omalla pihalla, luonnon ympäröimänä. Omia aikaisempia koteja valitessa kaupungin keskustasta on piirretty n. 5 km säteellä ympyrä, jonka ulkokehältä asuntoja on katseltu. Ei liian kaukana, mutta ei liian läheltäkään.

Viimeisten 5 vuoden aikana oma ajatusmaailma on kuitenkin muuttunut. Tai oikeastaan haluan ajatella, että se on laajentunut. Opiskelujen vuoksi on joutunut pohtimaan mitä asuminen ja koti merkitsee. Mistä tekijöistä se koostuu ja mitä eri vaihtoehtoja on tarjolla. Samaan aikaan maailmalla on tapahtunut/tapahtumassa melko iso muutos, kun jakamistalous yleistyy aina vain uusilla elämänalueilla. Itselläni ainakin omistamisen merkitys on muuttunut lähes täysin, vaikka ajatusmallit ja toimintatavat tavaran ja omaisuuden haalimiseen elääkin edelleen sitkeästi mielessä. Huomaan, että olen jälleen lipsumassa aiheesta, mutta tämä on niin mielenkiintoinen aihe, että pakko vielä jatkaa. Muistan erään keskustelun silloisen työnantajani kanssa ehkä n. 8-9 vuotta sitten. Musiikin suoratoistopalvelut olivat kovassa kasvussa. Tajusin, että musiikin omistamisen merkitys tulee muuttumaan täysin, kun ihmiset oppivat luottamaan siihen, että heidän haluamansa musiikki on aina saatavilla ilman, että siitä omistaa fyysistä kappaletta. Omistamisessa on kyse juuri tuosta luottamuksesta ja turvallisuuden tunteesta. Jakamistalous taas on mahdollista, kun luottamus ”markkinoihin” syntyy ilmiön yleistymisen kautta.

Nyt on ehkä aika vetää yhteys tämän kaiken ja asumisen välille. Kun mietin mihin kaikkeen omaa pihaa oikeastaan kaipaan, tajusin, että mikään niistä ei oikeastaan ole riippuvainen siitä onko piha oma. Minusta yksi pihan tärkeimmistä tehtävistä on olla näkymänä sisältä ulos. Se on monelle todella tärkeä ja vain näkymän omistaminen tuo riittävän varmuuden siitä, että se pysyy muuttumattomana. Muutoksissa pahinta on kuitenkin muutos. Kun on kiinnostunut oman alueensa kehittämisestä ja parhaimmillaan osallistuu sen suunnitteluun, eivät muutokset tule yllätyksenä ja oikeastaan ne tuntuvat enemmänkin mahdollisuudelta. Erityisesti pihan suhteen vaikuttamismahdollisuudet ovat monesti vain omasta halusta kiinni.

Korttelipiha
Korttelipiha rajautuu joka suunnalta rakennuksin tai aidoin. 

Toinen tärkeä asia on vapaa-ajan viettäminen, lasten leikkiminen ja ylipäätänsä oleskelu. Lasten kannalta iso, yhteinen, rajattu piha-alue on aivan mahtava. Korttelissa asuu paljon eri ikäisiä lapsia ja varsinkin kesäaikaan pihalta löytyy lähes aina leikkikavereita. Aikuisetkin löytävät kyllä juttuseuraa mikäli haluavat, mutta aivan varmasti saa myös vaikka lukea rauhassa kenenkään häiritsemättä.
Jos vertaa nykyistä korttelipihaamme aiemman asunnon ”omaan” rivitalopihaan, en keksi yhtään huonompaa puolta tai asiaa, jota ei enää pystyisi tekemään. Päinvastoin, nykyään pihalla tulee vietettyä huomattavasti enemmän aikaa. Ennen kävin vain muutaman kerran kesässä leikkaamassa nurmikon ja joulun alla virittelemässä jouluvalot.

Korttelipiha
Vehreällä pihalla ollessa unohtaa, että on lähes keskellä kaupunkia. 

Yksi asia mitä sijainnilla halusin ennen saavuttaa, oli asumisen väljyys ja omakotimaisuus. Halusin päästä asunnosta suoraan ulos. Nykyisessä kodissamme se toteutuu, mikä on todella harvinaista kaupunkialueella. Tämä liittyykin varsinaiseen aiheeseen. Lapsiperheitä saa parhaiten houkuteltua kaupunkiin asumaan tarjoamalla heille sopivia asuntotyyppejä. Asuntotuotanto on Suomessa hyvin monotonista, eikä vaihtoehtoja uudistuotannossa oikein tahdo löytyä. Vaihtelua alkaa löytyä vasta kun palaa historiassa taaksepäin ja se onkin yksi syy, miksi mekin päädyimme Satavuotiaaseen kotiimme.

Suojattu, puistomainen sisäpiha, suuret ja muuntojoustavat asunnot, laadukkaat ja monipuoliset yhteistilat ja omakotimaisuus, asuntojen avautumista moneen suuntaan, terasseja, inhimillistä mittakaavaa, kylämäisyyttä ja visuaalisesti rikasta ympäristöä. Miksei näitä piirteitä voisi tuoda myös uusiin asuinalueisiin?

Tärkeä asia on myös luonnonläheisyys. Aarniometsän ei tarvitse alkaa suoraan ulko-ovelta, mutta jonkinlainen kosketus luontoon täytyy olla. Vuodenaikojen vaihtelua täytyy pystyä seuraamaan niin sisältä kuin lähiympäristössäkin. Kevät tulee sulaneen maan tuoksusta ja siitä kun ympärillä alkaa vihertää. Korttelipihalla, puistoilla ja ulkoilualueilla on tässä asiassa ehdottoman tärkeä tehtävä.

Löysimme kodin, jossa kaikki nämä vaatimukset täyttyvät. Mutta niiden lisäksi torille on vain 900 metriä matkaa. Päivään tuli 2 tuntia lisää kun välimatkat lyhenivät. Noille kahdelle tunnille keksii helposti muutakin käyttöä kuin käyttää se paikasta toiseen siirtymiseen. Tässä elämäntilanteessa asumisratkaisu tuntuukin lähes täydelliseltä.

Korjaamisen filosofiaa

Välillä on hyvä pysähtyä miettimään korjaamista muutenkin kuin käytännön tasolla. Toki paljon asioita tulee pohdittua suunnitteluratkaisuja tehdessä ja tietysti itse työmaalla (jotka hyvin usein tapahtuu samanaikaisesti).

Tärkein asia korjaamisessa on minusta se, että kaikkea vanhan purkamista tai hävittämistä on syytä harkita tarkkaan. Sanotaan, että satavuotiaalla talolla on sadan vuoden toimitusaika. Uutta voi aina rakentaa, mutta vanhaa ei saa takaisin. Minäkin olen kuskannut kaatopaikalle ja kierrätykseen tavaraa kymmeniä pakettiautollisia. Onko kaikki tuo ollut aivan välttämätöntä? Ei varmasti ole. Lattiakerrosten purkamisessa talosta hävisi osa sen historiaa, vaikka olenkin säilyttänyt pienet palat jokaisesta kerroksesta, ei se ole sama asia. Lattian rakenteellisen toiminnan kannalta kuitenkin tiiviit muovimattopinnat eivät ole hyvä asia, joten niiden poistaminen on sinänsä ihan perusteltua. Kattohalltexien purkaminenkaan ei ihan hirveästi sureta, yksi aikakausi talon historiassa menetetään, mutta muutakaan vaihtoehtoa hienon alkuperäisen paneelikaton palauttamiseksi ei ole. Purkaminen on helpompaa silloin, jos se on luonteeltaan palauttavaa, mutta jos olisin jostain syystä halunnut verhoilla katon uudestaan, niin halltexit olisi voinut jättää kerrostumaksi alle.

Sen sijaan alkuperäisten kattolistojen purkaminen harmittaa. Listat oli jätetty uusien seinälevytysten vuoksi upoksiin ja osa oli poistettu jo aiemmin. Niiden saaminen ehjänä pois olisi tarkoittanut seinän yläosan purkamista, joten päädyin purkamaan listat palasina pois, jotta uusi lista mahtuu tilalle. Osan vanhoista listoista pystyi onneksi jättämään ehjänä alle. Olen repinyt myös jonkin verran vanhoja pinkopahveja kaikkine tapettikerroksineen. Se kyllä kieltämättä raastoi sydäntä. Nämäkin kohdat ovat tosin vain paikallisia, kaappien takaa paljastettuja seiniä, joissa pinkopahvi oli osittain tai täysin irti seinästä. Olettaisin, että samat kerrostumat ovat kuitenkin tallella viereisten seinälevytysten takana. Myös itse kaappien purkaminen kyllä tuntui pahalta, mutta se oli lattian avaamisen vuoksi välttämätöntä.

Purkaminen tarkoittaa yleensä sitä, että jotain uutta pitää rakentaa. Ja uusi näyttää uudelta, siitä puuttuu kaikki se patina, mikä vanhassa oli. Patina on kolhuja, ajan kulkua, materiaalien elämistä, maalikerrostumia, hajuja. Kaikki uusi vanhassa talossa pistää silmään, joten uuden sovittaminen vanhaan täytyy tehdä huolella. En todellakaan ole sitä mieltä, että vanhaan taloon ei saisi tehdä mitään muutoksia tai uutta. Konservointi ja museointi on tärkeää, mutta ajan kulkua ei saa myöskään pysäyttää. Edelleen haluan muistuttaa, että monet tänä päivänä suojellut ja tarkkaan varjellut kohteet ovat kokeneet aikanaan suuria muutoksia. Paljon arvokasta ja kaunista olisi jäänyt tekemättä, jos kaikki olemassa oleva olisi haluttu säilyttää sellaisenaan, koskemattomana. Suunnittelijana haluan kuitenkin painottaa sitä, että kaikki muutokset on tehtävä harkiten, ymmärtäen, että kyse on aina vuoropuhelusta uuden ja vanhan kesken. Tuo suhde voi olla painotukseltaan minkälainen vain, kunhan se on tehty hyvin ja tiedostaen. Hyvällä suunnittelulla on lupa rikkoa myös totuttuja tapoja ja sääntöjä, jos lopputulos on parempi niin. Hieno esimerkki taiteen puolelta on Wall Streetin härkäveistoksen viereen tehty ”Peloton tyttö”. Uusi veistos muuttaa täysin vanhan luonteen, härkäveistoksen tekijä on pahoittanut mielensä, mutta mielestäni uusi veistos on aivan loistava kaikin puolin. Se kuvastaa tätä aikaa, uuden sukupolven arvomaailmaa, haastaa samalla ”vanhempiaan”. Se ottaa huomioon ympäristönsä ja muuttaa sitä rohkeasti, mutta kuitenkin hyvin harkiten ja huolella. Vuoropuhelu on oikeastaan koko veistoksen idea ja kantava voima. Sen sijaan vastareaktiona paikalle tuotu ”pissaava koira” -veistos osoittaa vain huonoa makua.

33736548216_ffaca997e9_k
Kuva: Anthony Quintano (CC)

Maalaamisesta

Havahduin vähän aikaa sitten siihen, että lattialla on aika paljon maaleja, varmaan kymmenen erilaisia maalipurkkia. En ole koskaan mikään maalarimestari ollut, oikeastaan olen pitkään vältellyt kaikkea maalaamista. Maalauskokeilut lapsuudessani eivät ole olleet kovinkaan menestyksekkäitä. Silloin kun vielä tuunattiin kännykänkuoria spraymaaleilla ja kynsilakalla, tuli haukut maalipurkkien tuhoamisesta, nurmikon maalaamisesta ja milloin mistäkin. Lisäksi joskus kun olen yrittänyt auttaa maalaamisessa ja yrittänyt saada mahdollisimman tasaista ja valmiin näköistä pintaa sivelemällä reilusti maalia, se tietenkin lähti valumaan ja haukut tuli siitäkin. Parempi kun pysyn kaukana maaleista.

Kymmenen vuotta myöhemmin rohkaistuin jälleen maalaamaan, kun edellisessä kodissamme piti yksi seinä saada siistittyä. Mistään mitään tietämättä maalikauppaan hankkimaan tarvikkeet, mitä ikinä ovatkin, ja eikun maalaamaan. Hirveä määrä tapetin repimistä, kittaamista, hiomista ja lopulta pari kerrosta valkoista maalia. Lopputulos oli ihan siisti.

Siinä onkin oikeastaan koko maalaushistoriani ennen nykyisen kodin remonttia. Ja nyt lattialla pyörii ainakin kymmenen erilaista maalipurkkia. On kalustemaalia, pellavaöljymaalia, pohjamaalia, sisustusmaalia, puolihimmeää, himmeää, puolikiiltävää, ainakin neljä erilaista pensseliä, teloja, maalinpesuaineita, pensselinpesuaineita, erilaisia tasoitteita, kittauslastoja ja vaikka mitä.

Ajattelin nyt kertoa hieman kokemuksiani maalaamisesta, koska joku toinen voi olla samassa tilanteessa ja yrittää selviytyä youtube-videoiden ja maalipurkin kyljessä olevien ohjeiden avulla.

Ensinnäkin, olen pyrkinyt välttämään kaikissa rakennustarvikkeissa mikromuoveja ja ylimääräisiä kemikaaleja. Tästä johtuen olen käyttänyt paljon mm. Uulan maaleja. Tiedän, että puhtaampiakin ja luonnollisempia tuotteita on, mutta jostain syystä, ehkä helppouden vuoksi, on tullut ostettua niitä. Niitä saa paikallisesta rautakaupasta samantien mukaan sävytettynä juuri haluttuun sävyyn. Haluaisin kuitenkin ehdottomasti kokeilla jossain vaiheessa savimaalejakin.

Uulan Into -sisämaali on vesiohenteinen, muoviton, M1-luokan maali. Minulle on hieman kysymysmerkki, mitä kaikkea tämä oikeasti sisältää, mutta se on helppoa maalata, lähes täysin hajuton, kuivuu todella nopeasti ja olen tykästynyt erityisesti sen himmeään pintaan. Intoa on käytetty lähes kaikkien sisäseinien maalaamiseen. Olohuoneen seinät maalasin jatkovarren päässä olevalla telalla, joka on kyllä helppoa ja seinän saa maalattua todella nopeasti, mutta telan pesemisessä meneekin sitten todella paljon aikaa ja maalia hukkaan. Jos tietää, että maalaa samana tai parin päivän sisällä, ei telaa kannata pestä, vaan sulkea maalisena muovipussiin maalialustan kanssa. Maali on päällemaalattavissa jo parin tunnin päästä, joten päivässä tai parissa saa koko maalausurakan tehtyä. Keittiöön kokeilin maalata seinän pensselillä, ihan vain mielenkiinnosta. Maalaaminen on vielä helpompaa, purkki auki, maalin sekoitus ja eikun maalaamaan. Pensselin kanssa ei tarvitse edes suojata paikkoja, koska maalia ei roisku ympäriinsä. Pensselin peseminen on huomattavasti helpompaa kuin telan, joten myös maalaamisen lopettaminen on nopeampaa. Himmeä maali on varsinkin uutena todella arka naarmuille ja hankausjäljille, joten en suosittelisi sitä kovaa kulutusta vaativiin kohteisiin, mutta esim. olohuoneessa on mitä mainioin.

Paneelikatto on maalattu Uulan sisäpohjamaalilla ja kalustemaalilla. Pohjamaalia käytin oikeastaan tartunnan vuoksi, sillä helmipaneelien hiominen olisi ollut tuskallinen urakka. Halusin päästä helpolla ja maalata suoraan vanhan maalin päälle (luin jostain tälläisen ohjeen). Katto on maalattu A-tikkailla n. yhden paneelin levyisellä pensselillä. Nyt kun on seitsämän kertaa tehnyt tuon urakan, voisi sanoa että se on kyllä aika epäinhimillistä hommaa. Luulin sitä vielä pahemmaksi, koska paljon katon maalaamisesta kerrotaan kauhutarinoita. Ei se niin hirveää ole, mutta todella raskasta kuitenkin. Tartunta ei ole ihan hirveän hyvä, maali lähtee herkästi esim. teipin mukana pois (testattu on). Maalien peittävyys ei myöskään ole mikään hirveän hyvä. Tai no, se on aika tavanomainen, pohjamaalaus ja kaksi kerrosta kalustemaalia riittää. Katon maalaamisessa toivoisi kuitenkin mahdollisimman vähän maalauskertoja. Lopputulos on kuitenkin ihan siisti. Aika näyttää miten kestävä maalipinta on.

Nämä maalit ovat oikeasti aika helppokäyttöisiä ja sopii hyvin ensikertalaiselle. Hyvään telaan kannattaa panostaa, valitettavasti sellaista ei ole vielä osunut kohdalle, joten en pysty suosittelemaan mitään. On tympeää huomata valmiissa maalipinnassa telasta irronneita nukan palasia. Huomasin kuitenkin, että leveässä telassa tulee olla aika paksu sanka, jotta se ei jousta seinällä ja levitä maalia epätasaisesti.

Pellavaöljymaali on hieman vaativampi, mutta kun muutaman asian ottaa huomioon, niin maalaaminen sujuu myös aloittelijalta. Maalausvälineitä ei voi pestä vedellä, joten maalaamiseen täytyy valmistautua hieman paremmin. Pensselin voi tuikata maalaamisen jälkeen pellavaöljyyn, jolloin se on käyttövalmis taas maalin kuivuttua. Pellavaöljyä en löytänyt paikallisista kaupoista, joten ostin korvaavaksi tuotteeksi pensselipesuainetta, jossa pensseliä voi myös liottaa yön yli. En tosin ole ihan varma onko tuo suositeltavaa, koska omasta pensselistäni alkoi parin maalauskerran jälkeen irtoamaan karvoja, en tiedä johtuiko se tuosta pesuaineesta vai huonosta laadusta.

Käyttämäni pellavaöljymaali oli Kalmarsands Oljefabrikin. Maali on koostumukseltaan todella ohutta, verrattuna vaikka Uulan vesiohenteisiin maaleihin. Maali suositellaan levitettäväksi pensselillä, enkä kyllä halua edes kuvitella sitä sotkua mikä telan kanssa tulisi.. Pensselinkin kanssa kannattaa maalia levittää varovasti, sillä se valuu ja roiskuu herkästi. Pensselin kärkeä kastetaan vain vähän maaliin, jonka jälkeen maali hangataan kunnolla seinään. Pensseli kannattaa ottaa ihan kunnolla nyrkkiin, koska muuten käsi väsyy nopeasti. Maalia levitetään todella ohut kerros. Jos maalipinta alkaa rypistymään tai muistuttaa appelsiininkuorta, maalia on liikaa ja valumia tulee varmasti ennen kuin maali on kuivaa (testattu on). Maali on päällemaalattavissa n. vuorokauden kuluttua. Maalasin yhden kerroksen pohjamaalilla, toisen kerroksen pintamaalilla, jonka jälkeen hioin koko seinän uudestaan valumien vuoksi ja kittasin uudestaan. Tämän jälkeen vielä kolme kerrosta pintamaalia. Vähempi olisi varmasti riittänyt, jos seinä olisi ollut tasaisempi ja tuo ensimmäinen epäonnistunut maalauskerta olisi jäänyt välistä pois. Lopputulos on kuitenkin siisti ja tasainen. Puolihimmeä pinta näyttää kivalta ja tuntuu siltä, että voi huoletta pyyhkiä kosteallakin rätillä.

Pohjatöistä yleisesti sen verran, että kannattaa määritellä itselleen minkälaista tasoa hakee. Täysin tasainen pinta on kyllä kaunis, mutta näyttää hieman vieraalta vanhassa talossa, jossa mikään muu ei oikeastaan ole kovinkaan tasaista. Minusta esim. maalattu hieman aaltoileva pinkopahviseinä on myös kaunis, maalaaminen ei hävitä patinaa, vaikka ilme muuten vähän raikastuisikin. Olen itse tullut siihen tulokseen, että vanhassa talossa ei seiniä kannata tasoittaa yhtään ylimääräistä, vaan maalata vain ronskisti kaikkien jälkien yli. Tuo tapa taitaa olla aika perinteinenkin. Hienoa ja tarkkaa työtä on toki aina ihailtu, mutta liian pitkälle vietynä persoonallisuus katoaa ja kädenjälki häviää.

Vielä yksi huomionarvoinen asia. Maalia kannattaa aina kokeilla. Sävystä on mahdotonta saada oikeaa käsitystä pelkkien värilappujen perusteella. Maalausalusta ja -tapa vaikuttaa pinnan tekstuuriin ja se taas aistittavaan väriin. Valon suunta vaikuttaa, erityisesti ympäröivien rakenteiden kautta heijastuva valo. Pienen maalipurkin sävyttäminen pelkästään kokeilun vuoksi voi tuntua turhalta kustannukselta, mutta vielä kalliimmaksi tulee, jos maalaa koko seinän, eikä sävy olekaan oikea. Värien valitseminen ja yhteensovittaminen on todella haastavaa koemaalaustenkin kanssa, koska lopullinen vaikutelma kokonaisuudesta syntyy vasta kun kaikki on valmista, kaikki huonekalut, tavarat ja valaistus mukaan lukien.

Tästä on jälleen esimerkki omasta remontista. Keittiöön en tehnyt maalauskokeilua aikataulun vuoksi. Sävyä kyllä mietittiin pitkään etukäteen, mutta nyt kun seinä on maalattu kokonaan, en ole siitä ihan varma. Toisaalta epävarmuus oli olkkarin seinien värinkin kanssa pitkään ja varmuus tuli vasta kun kaikki kalusteet ja mm. verhot sai paikoilleen. Nyt keittiön seinän väri on minusta aavistuksen liian vaalea ja näyttää hieman sinertävältä. Pellavaöljymaalilla on kuitenkin taipumus kellastua hieman ajan mittaan, minkä vuoksi valitsin aika neutraalin harmaan, jotta siitä ei tulisi myöhemmin liian lämmintä sävyä. Mutta katsotaan miltä tuokin alkaa näyttämään kunhan valaisimet yms. saadaan paikoilleen. Ainakaan vielä en ala sitä maalaamaan uudestaan.

Kurkistus keittiöön

Kalusteet asennettiin tänään pääosin paikoilleen. Taso ja korkeat kaapit on vielä irti, koska takaseinä täytyy vielä maalata. Siitä johtuen siirsin myös lvi- ja sähkökytkennät ensiviikolle. Olisi ollut mukavaa saada kaikki valmiiksi, mutta maalaus ja erityisesti pellavaöljymaalin kuivuminen kunnolla ottaa oman aikansa, eikä kiirehtimiselle tässä vaiheessa ole oikeastaan mitään järkevää syytä.

Mutta palataanpa asiaan, eli uusiin keittiökalusteisiin. Ne näyttävät todella hyvältä! En uskalla vielä sanoa, että kaikki meni kuin strömsössä, koska integroitavat koneet on vielä asentamatta, mutta tähän mennessä kaikki on sujunut loistavasti. Hieman ehkä jännittää uuni, joka on suunniteltu asennettavaksi valmistajan ohjeista poikkeavasti. Halusin, että  uunin luukku asettuisi samaan tasoon rungon sisään upotettujen kalusteovien kanssa. Yritin kysyä tuohon neuvoa valmistajaltakin, mutta Boschilla tyrkyttivät vain vakioratkaisua. Mikäli ratkaisu toimii, voin laittaa ohjeet tännekin, mikäli joku muu haluaa vastaavaa kokeilla.

Taustaseinän maalasin tänään ensimmäisen kerran lopullisella värillä. Maali on hyvin peittävää, joten luulisin että toinen kerta riittää. En ole koskaan ennen maalannut pellavaöljymaalilla tai oikeastaan ylipäätänsä öljymaaleilla. Nyt käytin siis Kalmarsands Oljefabrikin maalia. Alkuun tuli jo lähes paniikki. Maali on ihmeellistä lirua, joka valui ja roiskui joka paikkaan. Ajattelin jo ettei tästä tule mitään. Mutta vähän ajan päästä oikea tekniikka alkoi löytyä ja oikeastaan tuolla on todella mukava maalata. Maali on todella riittoisaa ja peittävää. Se tarttuu kohtalaisen hyvin melko sileäänkin seinäpintaan. Maalaamisessa ei ole kiirettä, myöhemminkin voi tasoittaa virheitä. Maali melkein hakeutuu sileäksi pinnaksi seinällä ja pienet epätasaisuudet tasoittuvat kuin itsestään. Miinuksina voisi sanoa hitaan kuivumisajan, voimakkaan tuoksun ja tosiaan on herkkä valumaan, jos maalia tulee yhtään liikaa. Kuivuttuaan pinta vaikuttaa todella kestävältä, samaa maalia voi käyttää myös julkisivuihin, joten pitäisi pienet roiskeetkin kestää.

Lopuksi pieni kurkistus miltä keittiössä tällä hetkellä näyttää. Tasosta tuli muuten aivan mielettömän hieno, mutta siitä lisää myöhemmin.

_MG_2909-web
Uusi kirkkaankeltainen keittiömme joutui vielä muovien sisään.

_MG_2903-web
Laatikot ja ovet menevät perinteisesti rungon sisään.

_MG_2904-web
Kaappien sisukset ja mm. laatikoiden kyljet jätettiin puupinnalle, jotta mm. puusepän tekemät hienot liitokset näkyvät.