Lomailua ja uuden opettelua

On kulunut melkein kuukausi edellisestä kirjoituksesta. Mitä siis Satavuotiaaseen kotiin kuuluu?

Kevät ja alkukesä oli suoraan sanottuna aika raskasta. Käytännössä kaikki vapaa-aika meni keittiön remontoimiseen. Jossain vaiheessa sitä alkoi kaipaamaan muutakin elämää. Kuten normaalia vapaa-aikaa, lukemista, soittamista, jopa tv:n katselua. Päätin, että kun keittiökalusteet on asennettu, remppahommat saavat jäädä hetkeksi. Kesälomakin oli tulossa. Se tuntui ihan tarpeelliselta nimenomaan lomana, eikä vain väliaikaisena työnkuvan muutoksena. Jossain vaiheessa ajattelin käyttää tuon hukkaan menevän ajan hyödyksi tekemällä diplomityötäni, mutta tulin onneksi toisiin ajatuksiin. Kyllä välillä saa levätä.

Lomailu tarkoitti tässä tapauksessa myös lomaa blogista, vaikka se ei sinänsä mikään tarkoitus ollutkaan. Blogi on keskittynyt tähän mennessä suurimmaksi osaksi remonttiin, vaikka tarkoituksena onkin ollut kirjoittaa hieman laajemmin asumisesta ja elämästä. Tähän asti elämä on ollut yhtä kuin remonttia, mutta jatkossa varmasti paljon muutakin.

Keittiön seinistä puuttuu edelleen muutama huokolevy, tapetointia, maalausta ja listojen laittoa, mutta kyllä ne sinne tulevat aikanaan. Keittiössä ei ole tällä hetkellä valoja ollenkaan, joten pimenevät syysillat toimivat aikanaan hyvänä motivaationa remontin jatkamiselle.

Lampuksi on valittu jo Hayn 30 degrees, joka yhdistyy mukavasti tammiseen työtasoon ja pyöretään tammiseen ruokapöytään. Se on aika moderni vanhaan taloon, mutta toisaalta geometriset perusmuodot ovat klassismia puhtaimmillaan, joten ehkä sen vuoksi tuo ei tunnu yhtään vieraalta. Lamppua saa useampaa eri kokoa, joten vielä täytyisi päättää tuleeko keskelle huonetta yksi isompi lamppu vai 2-3 pienempää.

1600
Hay 30 degrees

Esittelytekstissäni olen jo ovelasti vihjannut, että uusi asukas on tulossa taloon. Nyt teksti täytyisi päivittää. Elämän keskiössä on uusi pieni tyttö ja arjen ajankohtaisia asioita syöminen ja nukkuminen, sekä neljässä vuodessa lahjakkaasti unohdettujen vauvanhoitotaitojen uudelleenopettelu. Haalarit vaihtuu nyt vähäksi aikaa kantoliinaan.

Monia kauhistuttaa ajatus keskeneräisestä remontista keskellä vauva-arkea. Vanha talo kaikkine ominaispiirteineen ei välttämättä ole helpoin tapa selvitä tuosta ajasta jyrkkine portaineen ja ahtaine ovineen. Miten Satavuotias koti ja nollavuotias pienokainen tulee toimeen keskenään? Siitä riittää varmasti kerrottavaa syksyn aikana.

Mainokset

Lapsiperheenä kaupungissa

Olen jo pitkään halunnut kirjoittaa tästä aiheesta. Olen tainnut joskus aloittaakin, mutta minulla on vähän huono tapa poukkoilla asiasta toiseen. Voi olla, että lopetan tekstin aivan eri aiheesta kuin mistä olen aloittanut. Jos olen eksynyt aiheesta todella pahasti, olen saattanut karsia kokonaan alun pois ja vaihtaa otsikon. Yritän kovasti kehittyä kirjoittamisessa, mutta liika keskittyminen usein katkaisee kokonaan sanojen virran. Mutta tässä se taas nähtiin, eksyin heti aiheesta.

Olen kotoisin taajama-alueen rajamailta ja hyvin sitkeänä mielikuvana on ollut oma talo omalla pihalla, luonnon ympäröimänä. Omia aikaisempia koteja valitessa kaupungin keskustasta on piirretty n. 5 km säteellä ympyrä, jonka ulkokehältä asuntoja on katseltu. Ei liian kaukana, mutta ei liian läheltäkään.

Viimeisten 5 vuoden aikana oma ajatusmaailma on kuitenkin muuttunut. Tai oikeastaan haluan ajatella, että se on laajentunut. Opiskelujen vuoksi on joutunut pohtimaan mitä asuminen ja koti merkitsee. Mistä tekijöistä se koostuu ja mitä eri vaihtoehtoja on tarjolla. Samaan aikaan maailmalla on tapahtunut/tapahtumassa melko iso muutos, kun jakamistalous yleistyy aina vain uusilla elämänalueilla. Itselläni ainakin omistamisen merkitys on muuttunut lähes täysin, vaikka ajatusmallit ja toimintatavat tavaran ja omaisuuden haalimiseen elääkin edelleen sitkeästi mielessä. Huomaan, että olen jälleen lipsumassa aiheesta, mutta tämä on niin mielenkiintoinen aihe, että pakko vielä jatkaa. Muistan erään keskustelun silloisen työnantajani kanssa ehkä n. 8-9 vuotta sitten. Musiikin suoratoistopalvelut olivat kovassa kasvussa. Tajusin, että musiikin omistamisen merkitys tulee muuttumaan täysin, kun ihmiset oppivat luottamaan siihen, että heidän haluamansa musiikki on aina saatavilla ilman, että siitä omistaa fyysistä kappaletta. Omistamisessa on kyse juuri tuosta luottamuksesta ja turvallisuuden tunteesta. Jakamistalous taas on mahdollista, kun luottamus ”markkinoihin” syntyy ilmiön yleistymisen kautta.

Nyt on ehkä aika vetää yhteys tämän kaiken ja asumisen välille. Kun mietin mihin kaikkeen omaa pihaa oikeastaan kaipaan, tajusin, että mikään niistä ei oikeastaan ole riippuvainen siitä onko piha oma. Minusta yksi pihan tärkeimmistä tehtävistä on olla näkymänä sisältä ulos. Se on monelle todella tärkeä ja vain näkymän omistaminen tuo riittävän varmuuden siitä, että se pysyy muuttumattomana. Muutoksissa pahinta on kuitenkin muutos. Kun on kiinnostunut oman alueensa kehittämisestä ja parhaimmillaan osallistuu sen suunnitteluun, eivät muutokset tule yllätyksenä ja oikeastaan ne tuntuvat enemmänkin mahdollisuudelta. Erityisesti pihan suhteen vaikuttamismahdollisuudet ovat monesti vain omasta halusta kiinni.

Korttelipiha
Korttelipiha rajautuu joka suunnalta rakennuksin tai aidoin. 

Toinen tärkeä asia on vapaa-ajan viettäminen, lasten leikkiminen ja ylipäätänsä oleskelu. Lasten kannalta iso, yhteinen, rajattu piha-alue on aivan mahtava. Korttelissa asuu paljon eri ikäisiä lapsia ja varsinkin kesäaikaan pihalta löytyy lähes aina leikkikavereita. Aikuisetkin löytävät kyllä juttuseuraa mikäli haluavat, mutta aivan varmasti saa myös vaikka lukea rauhassa kenenkään häiritsemättä.
Jos vertaa nykyistä korttelipihaamme aiemman asunnon ”omaan” rivitalopihaan, en keksi yhtään huonompaa puolta tai asiaa, jota ei enää pystyisi tekemään. Päinvastoin, nykyään pihalla tulee vietettyä huomattavasti enemmän aikaa. Ennen kävin vain muutaman kerran kesässä leikkaamassa nurmikon ja joulun alla virittelemässä jouluvalot.

Korttelipiha
Vehreällä pihalla ollessa unohtaa, että on lähes keskellä kaupunkia. 

Yksi asia mitä sijainnilla halusin ennen saavuttaa, oli asumisen väljyys ja omakotimaisuus. Halusin päästä asunnosta suoraan ulos. Nykyisessä kodissamme se toteutuu, mikä on todella harvinaista kaupunkialueella. Tämä liittyykin varsinaiseen aiheeseen. Lapsiperheitä saa parhaiten houkuteltua kaupunkiin asumaan tarjoamalla heille sopivia asuntotyyppejä. Asuntotuotanto on Suomessa hyvin monotonista, eikä vaihtoehtoja uudistuotannossa oikein tahdo löytyä. Vaihtelua alkaa löytyä vasta kun palaa historiassa taaksepäin ja se onkin yksi syy, miksi mekin päädyimme Satavuotiaaseen kotiimme.

Suojattu, puistomainen sisäpiha, suuret ja muuntojoustavat asunnot, laadukkaat ja monipuoliset yhteistilat ja omakotimaisuus, asuntojen avautumista moneen suuntaan, terasseja, inhimillistä mittakaavaa, kylämäisyyttä ja visuaalisesti rikasta ympäristöä. Miksei näitä piirteitä voisi tuoda myös uusiin asuinalueisiin?

Tärkeä asia on myös luonnonläheisyys. Aarniometsän ei tarvitse alkaa suoraan ulko-ovelta, mutta jonkinlainen kosketus luontoon täytyy olla. Vuodenaikojen vaihtelua täytyy pystyä seuraamaan niin sisältä kuin lähiympäristössäkin. Kevät tulee sulaneen maan tuoksusta ja siitä kun ympärillä alkaa vihertää. Korttelipihalla, puistoilla ja ulkoilualueilla on tässä asiassa ehdottoman tärkeä tehtävä.

Löysimme kodin, jossa kaikki nämä vaatimukset täyttyvät. Mutta niiden lisäksi torille on vain 900 metriä matkaa. Päivään tuli 2 tuntia lisää kun välimatkat lyhenivät. Noille kahdelle tunnille keksii helposti muutakin käyttöä kuin käyttää se paikasta toiseen siirtymiseen. Tässä elämäntilanteessa asumisratkaisu tuntuukin lähes täydelliseltä.