Korjaamisen filosofiaa

Välillä on hyvä pysähtyä miettimään korjaamista muutenkin kuin käytännön tasolla. Toki paljon asioita tulee pohdittua suunnitteluratkaisuja tehdessä ja tietysti itse työmaalla (jotka hyvin usein tapahtuu samanaikaisesti).

Tärkein asia korjaamisessa on minusta se, että kaikkea vanhan purkamista tai hävittämistä on syytä harkita tarkkaan. Sanotaan, että satavuotiaalla talolla on sadan vuoden toimitusaika. Uutta voi aina rakentaa, mutta vanhaa ei saa takaisin. Minäkin olen kuskannut kaatopaikalle ja kierrätykseen tavaraa kymmeniä pakettiautollisia. Onko kaikki tuo ollut aivan välttämätöntä? Ei varmasti ole. Lattiakerrosten purkamisessa talosta hävisi osa sen historiaa, vaikka olenkin säilyttänyt pienet palat jokaisesta kerroksesta, ei se ole sama asia. Lattian rakenteellisen toiminnan kannalta kuitenkin tiiviit muovimattopinnat eivät ole hyvä asia, joten niiden poistaminen on sinänsä ihan perusteltua. Kattohalltexien purkaminenkaan ei ihan hirveästi sureta, yksi aikakausi talon historiassa menetetään, mutta muutakaan vaihtoehtoa hienon alkuperäisen paneelikaton palauttamiseksi ei ole. Purkaminen on helpompaa silloin, jos se on luonteeltaan palauttavaa, mutta jos olisin jostain syystä halunnut verhoilla katon uudestaan, niin halltexit olisi voinut jättää kerrostumaksi alle.

Sen sijaan alkuperäisten kattolistojen purkaminen harmittaa. Listat oli jätetty uusien seinälevytysten vuoksi upoksiin ja osa oli poistettu jo aiemmin. Niiden saaminen ehjänä pois olisi tarkoittanut seinän yläosan purkamista, joten päädyin purkamaan listat palasina pois, jotta uusi lista mahtuu tilalle. Osan vanhoista listoista pystyi onneksi jättämään ehjänä alle. Olen repinyt myös jonkin verran vanhoja pinkopahveja kaikkine tapettikerroksineen. Se kyllä kieltämättä raastoi sydäntä. Nämäkin kohdat ovat tosin vain paikallisia, kaappien takaa paljastettuja seiniä, joissa pinkopahvi oli osittain tai täysin irti seinästä. Olettaisin, että samat kerrostumat ovat kuitenkin tallella viereisten seinälevytysten takana. Myös itse kaappien purkaminen kyllä tuntui pahalta, mutta se oli lattian avaamisen vuoksi välttämätöntä.

Purkaminen tarkoittaa yleensä sitä, että jotain uutta pitää rakentaa. Ja uusi näyttää uudelta, siitä puuttuu kaikki se patina, mikä vanhassa oli. Patina on kolhuja, ajan kulkua, materiaalien elämistä, maalikerrostumia, hajuja. Kaikki uusi vanhassa talossa pistää silmään, joten uuden sovittaminen vanhaan täytyy tehdä huolella. En todellakaan ole sitä mieltä, että vanhaan taloon ei saisi tehdä mitään muutoksia tai uutta. Konservointi ja museointi on tärkeää, mutta ajan kulkua ei saa myöskään pysäyttää. Edelleen haluan muistuttaa, että monet tänä päivänä suojellut ja tarkkaan varjellut kohteet ovat kokeneet aikanaan suuria muutoksia. Paljon arvokasta ja kaunista olisi jäänyt tekemättä, jos kaikki olemassa oleva olisi haluttu säilyttää sellaisenaan, koskemattomana. Suunnittelijana haluan kuitenkin painottaa sitä, että kaikki muutokset on tehtävä harkiten, ymmärtäen, että kyse on aina vuoropuhelusta uuden ja vanhan kesken. Tuo suhde voi olla painotukseltaan minkälainen vain, kunhan se on tehty hyvin ja tiedostaen. Hyvällä suunnittelulla on lupa rikkoa myös totuttuja tapoja ja sääntöjä, jos lopputulos on parempi niin. Hieno esimerkki taiteen puolelta on Wall Streetin härkäveistoksen viereen tehty ”Peloton tyttö”. Uusi veistos muuttaa täysin vanhan luonteen, härkäveistoksen tekijä on pahoittanut mielensä, mutta mielestäni uusi veistos on aivan loistava kaikin puolin. Se kuvastaa tätä aikaa, uuden sukupolven arvomaailmaa, haastaa samalla ”vanhempiaan”. Se ottaa huomioon ympäristönsä ja muuttaa sitä rohkeasti, mutta kuitenkin hyvin harkiten ja huolella. Vuoropuhelu on oikeastaan koko veistoksen idea ja kantava voima. Sen sijaan vastareaktiona paikalle tuotu ”pissaava koira” -veistos osoittaa vain huonoa makua.

33736548216_ffaca997e9_k
Kuva: Anthony Quintano (CC)

Keittiöntekijä

Yritän selviytyä remontista muutamia erikoistöitä lukuunottamatta itse. Putki- ja sähkötyöt menevät automaattisesti tuohon kategoriaan, niihin en koske. Muuraamista olisi mukava opetella, mutta tulisijat eivät ole minusta oikea paikka harjoitella. Leivinuunia ja hellaa varten meillä onkin jo muurari tiedossa. Näiden lisäksi keittiö on sellainen, jonka haluan teettää ammattilaisella. Keittiö on minusta kodin keskipiste, se on paikka jonka ympärillä arki pyörii. Ja paikka jossa myös juhlitaan. Kun erillistä ruokailuhuonetta ei ole, ruokailu tapahtuu keittiössä (silloin kun ei syödä sohvalla), jolloin koko huoneella on aivan erilaiset vaatimukset. Haluan myös, että keittiö kestää aikaa, alkaa elää omaa elämäänsä talon mukana, osana sitä. Valmiskeittiöitä on myös hienoja ja laadukkaitakin, mutta tähän taloon kaikki tuntuvat jotenkin vieraalta. Tuntuu luontevalta, että keittiö suunnitellaan ja valmistetaan käsityönä juuri tätä taloa varten.

Olemme nyt tavanneet kaksi puuseppää, joista molemmat vaikuttavat erittäin päteviltä ja mukavilta. Haluaisimme tilata keittiön ja kaikki muutkin kodin kalusteet molemmilta. Kumpikin tuntuu ymmärtävän mitä haluamme ja valinta tulee olemaan äärimmäisen vaikea, ellei mahdoton. Ei mitään hajua millä perusteella valinnan teemme. En haluaisi sanoa kummallekkaan, että olemme päätyneet toiseen. Perustin uuden avainsanan: valinnanvaikeus, luulen, että sille tulee olemaan käyttöä jatkossakin. 🙂

Joka tapauksessa, keittiöstä tulee hieno! Kaikkea ei olla vielä päätetty, mm. värit on vielä hieman auki. Vetimistä on muutamia vaihtoehtoja. Pitäisi piirtää hyllykaavio ja ehkä hetken aikaa miettiä käytännöllisiä asioita, kuten tavaroiden säilytystä jne. Avoinna olevia asioita on myös mm. taustaseinän käsittely. Maalia siihen varmaankin tulee mutta mitä? Seinän pitäisi olla matta, mutta kuitenkin sietää jonkin verran roiskeita ja pyyhkimistä. Myös laitteet pitäisi valita, niissä tuskin on mitään erikoista. Jos valmistaja ei osaa perustella miksi pitäisi valita 2500 euron liesi 500 euron sijasta, niin antaa olla sitten. Induktioliesi on ainoa vaatimus. Samoin se, etteivät laitteet tunnu siltä, että ne hajoavat ennen asennusta. Kävin muutamassa kaupassa alustavasti hypistelemässä ja ainakin Whirlpoolin uuneissa tuntui ovi jäävän käteen ensimmäisellä avauskerralla.. Pidän kyllä paljon ruoanlaitosta ja luulin, että tämä asia on sellainen, johon haluan erityisesti paneutua, mutta hetken selailun jälkeen vaikuttaa siltä, että on lähestulkoon sama mitkä koneet valitsee.

Joitain asioita on onneksi jo selvillä. Esim. hana on messinkinen Tapwellin EVO184. Minusta tuo on yksinkertaisesti kaunein hana, minkä tiedän, joten valinta oli aika helppo. Messinkiä tulee lisäksi ovien lehtisaranoihin. Lastulevyä ei käytetä missään, eikä viilupintoja. Vetolaatikot tulevat puuliukuisina. Kaikki hyllyt ja lokerikot tehdään myös umpipuusta.

tapwell-evo184

PS. Olohuoneen lattia on nyt kokonaan auki ja läpäisi minun aistinvaraisen kuntotarkastuksen, mitään merkkejä kosteudesta en ole havainnut. Seuraavaksi paperoimaan ja lankut takaisin paikoilleen.