Ruuvauskärjet

Tarkoitan niitä pieniä juttuja, joille ei kaikilla myyjillä ole edes kunnon nimeä. Palasarja. Mikä ihmeen pala? Englanniksi niitä kutsutaan nimellä bit, joten alunperinkin huono nimi on tietysti pitänyt kääntää palaksi. Pala on todella huono nimi. Se ei kerro mitään. Löysin onneksi myös vaihtoehtoisen nimityksen, ruuvauskärki. No, juuri sitähän ne ovat. Paljon kivempi mennä rautakauppaan kysymään ruuvauskärkiä kuin epämääräistä palaa.

Ne ovat siis niitä pieniä juttuja, joita laitetaan ruuvinvääntimen päähän. Ilmeisesti ainoa myyntikeino niissä on erilaisten osien lukumäärä. Niitä myydään noin 10-20 euron sarjoissa, joihin yritetään keksiä mahdollisimman monta erilaista palaa. Parhaimmillaan taidetaan mennä reilusti yli sadan. Niitä on siis aivan liikaa, eikä yksikään taatusti istu juuri siihen ruuvinkantaan mikä pitäisi saada avattua. Kun luulee löytäneensä oikean, se kuitenkin pyörähtää ympäri ja kärki kuluu samantien sileäksi, jonka jälkeen kyseisellä palalla ei tee enää yhtään mitään. Onneksi on kuitenkin 99 muuta epäsopivaa kärkeä jäljellä..

Kun entropian määrä jossakin asiassa menee tietyn pisteen yli, minun on aivan pakko ottaa asia hallintaan. Nyt jäi niin sanotusti viimeisen kerran pala kurkkuun kiinni. Päätin että hankin kerralla kunnolliset ruuvauskärjet, joilla pärjää remonttihommissa ilman ylimääräistä tuskaa. Kuten aiemmassa postauksessani Työkaluiloa mainitsin, ilman kunnollisia työkaluja, ei remontista tule mitään muuta kuin mielipahaa. Hyvillä ja oikeilla vehkeillä se on jopa mukavaa.

_MG_4634-web.jpgTyökalupakista löytyi tälläinen kasa käyttökelvottomia ruuvauskärkiä. Oli jo aikakin siivota. 

Tässä talossa on tullut vastaan noin miljoona ruuvia, joista joka kolmas on ollut erilainen verrattuna viereisiin, sekä kaikkiin aiempiin ruuveihin. Voisi hyvin kuvitella, että tuollainen yli sadan ruuvauskärjen sarja olisi se oikea hankinta. Mutta ei. Ruuveja on toki tuhansia erilaisia kierteineen, kantoineen ja materiaaleineen, mutta hahlotyyppejä, eli siis niitä erilaisia kuvioita, joihin meisseli tökätään, on yleisesti käytössä oikeastaan kolme: Philips-ristipää (PH), Pozidriv-ristipää (PZ) ja Torx. Phillips on se perinteinen ristipää, pozidriv on ristipää, jossa on pienet viisteet sisänurkissa ja torx on se rattaan muotoinen, joka on viimeisen kymmenen vuoden aikana yleistynyt huomattavasti. Perinteistä talttapäätä ei ihan hirveän usein tule vastaan, toki sellaisiinkin on hyvä varautua. Kuusiokoloa käytetään huonekaluissa ja esim. polkupyörissä paljon, mutta täytyy myöntää, että harvemmin olen niitäkään akkukoneella kasannut.

Ristipääruuvien hahlon koko ilmoitetaan numerolla 0-4. 0 on pienin ja 4 isoin. Remppahommissa eniten tulee vastaan 1 ja 2 -koon ruuveja. Torx-ruuveissa on koot merkitään T-10, T-15, T-20, T-25, T-30 ja T-40. Näitä tulee vastaan harmillisesti aika tasaisesti ainakin tuonne T-25:n asti.

Periaatteessa aika pitkälle pärjää, jos työkalupakista löytyy PH1-3, PZ1-3 ja T-10-25. Lisäksi kaksi eri kokoista talttaa. Pieni ja iso. Yhteensä 12 kärkeä. Oikeanlainen pää löytyy todennäköisesti paljon helpommin noiden joukosta, kuin jos vaihtoehtoja on 100. Porkkanana tässä on tietysti se, että kun kärkiä on vähemmän, voi ostaa myös laadukkaampia ja kestävämpiä. Halpiskärjet kuluvat hetkessä käyttökelvottomaksi, eivätkä välttämättä alunperinkään istu kunnolla ruuvin kantaan.

Wera valmistaa laadukkaita työkaluja ammattilaisten käyttöön ja kun etsin netistä tietoa laadukkaista ruuvauskärjistä, tuo nimi tuli vastaan usein. Kärkiä saa ostettua yksittäin, jolloin voi ostaa juuri omaan käyttöön sopivat, eikä yhtään ylimääräistä. Heillä on myös fiksu värikoodaus kärjissä, jolloin yhdellä silmäyksellä löytää juuri oikean osan. Punainen on PH, musta PZ, vihreä Torx, sininen kuusiokolo ja keltainen taltta. Jokaisessa kärjessä on pieni värillinen panta, jossa on lisäksi koko. En osaa omia kokemuksia vielä sanoa, mutta yritys ainakin vaikuttaa siltä, että se haluaa tehdä juuri sen oman juttunsa, eli ruuvimeisselit ja muut vääntötyökalut, mahdollisimman hyvin. Se millä tavalla vaikkapa noihin ruuvauskärkiin on panostettu verrattuna muiden merkkien pelkällä määrällä myyviin sarjoihin antaa hyvin viitteitä tuotteiden laadustakin. Ostin kokeeksi muutaman peruskärjen, PH2, PZ1 ja 2 sekä T-10. Kun lukaisin heidän esitteitään, kannattaisi ostaa myös heidän ”bit holder”, koska se ilmeisesti osallistuu jollakin tavalla vääntökuormien jakamiseen. Otetaan kokeiluun.

Samalla inventoin oman ruuvauskärkirasiani, johon on koottu kaikki erilaisista työkalusarjoista tulleet osat. Sieltä löytyikin aikamoinen kasa käyttökelvottomaksi ajettuja kärkiä, jotka kuuluvat oikeastaan roskikseen työkalupakin sijaan. Kaksoiskappaleista valitsin hyväkuntoisimman ja loput siirsin syrjään. Rasia siistiytyi huomattavasti ja samalla tuli hieman tutustuttua ruuvien maailmaan. Nyt oikean kärjen löytäminen vaikuttaa huomattavasti helpommalta kuin aiemmin.

Selvennyksenä vielä, että minulla ei ole minkäänlaista yhteistyötä Weran tai minkään muunkaan mainitsemani tuotteen tai yrityksen kanssa. Jos sellaisia joskus tulevaisuudessa tulee, mainitsen asiasta erikseen.

Jätä kommentti