Pönttöuunin maalaus

Olkkarimme nurkassa on alunperin ollut pönttöuuni. Meidän muuttaessa taloon jäljellä oli vain betoninen perustus. Alusta saakka haaveilimme siitä, että palauttaisimme huoneen nurkkaan peltikuorisen uunin, vaikka silloin tuntui, että lämmittämisen kannalta se ei välttämättä olisi perusteltua.

Pari vuotta sitten uuniasia hoidettiin kerralla kuntoon ja teimme pönttöuunin ja keittiön leivinuunin samalla kertaa. Näistä löytyy useampikin kirjoitus vuodelta 2018. Pönttöuunin osalta homma jäi siihen pisteeseen, että uuni saatiin valmiiksi, mutta se jäi peltipinnalle.

Kuoret olisi saanut alunperin tilattua tehdasmaalattuna. Jos oikein muistan, niin se ei olisi edes maksanut enempää. Mutta emmehän toki tehdasmaalattuna niitä halunneet, koska lopputulos olisi ollut liian tasainen. 🙂 Väriäkään ei siinä vaiheessa haluttu päättää.

Kyselin aikoinaan Uulalta neuvoja pönttöuunin maalaamisesta. Tässä ohjeet, jotka silloin sain ja joita mekin noudatimme:

  1. Kuoret käsitellään peltipesulla, jos ne ovat uudet. Peltipesu on peittaava käsittely, jonka tarkoituksena on poistaa pinnasta oksidikerros. Samalla rasvat yms. epäpuhtaudet poistuvat.
  2. Tartuntaa parannetaan hiomalla pinta hiomapaperilla (150-180). Itse käytin tosin vähän hienompaa paperia ja pehmeää hiomatyynyä pokattujen osien hiomiseen.
  3. Maalaus Into Kalustemaalilla 2-3 kertaan suoraan peltipinnalle. Pohjamaalaus ei ole tarpeen. Ovi- ja Ikkunamaalia tai Pellavaöljymaalia voi myös käyttää.

Maalasin itse Kalustemaalilla 4 kertaa, koska siveltimellä kovalle ja melko kiiltävälle pinnalle maalatessa jää todella helposti läpinäkyviä kohtia. Jälkikäteen ajateltuna olisi ehkä kuitenkin kannattanut maalata ensimmäinen kerros pohjamaalilla, koska se on paljon kalustemaalia edullisempaa.

Pellavaöljymaali voisi toimia myös hyvin, se on minun kokemukseni mukaan todella riittoisaa ja maalikerros ikään kuin kuroutuu tasaiseksi. Huonoja puolia ovat tosin hidas kuivuminen ja voimakas haju.

Pönttöuuni maalattiin samalla hieman sävytetyllä valkoisella kuin kattopaneelit ja listat. Valkoinen tuntui aika perinteiseltä ja turvalliselta sävyltä. Lisäksi tuota valkoista kalustemaalia löytyi jo ennestään reilu pönttö ja koko tämä projekti lähti hetken mielijohteesta liikkeelle, joten sekin helpotti päätöksentekoa. Lopputulos vaikuttaa kivalta ja koko huone raikastui kun pönttöuuni sai väriä yllensä.

Samaan vauhtiin maalasin myös pönttöuunin vieressä olevan seinän ja muutamia puuttuvia listoja. Tarkkasilmäisimmät huomaavat ehkä, että edelleen joitain listoja puuttuu, mutta nyt ollaan jo hyvin lähellä sitä, että yksi huone olisi oikeasti valmis! 🙂

Edit. Tein muutamat puuttuvat listat ja otin paremman kuvan 🙂

Jätä kommentti