Puusepän tekemä ruokapöytä

Kerroin aiemmin pöytäkuumeestamme ja siitä, että harkitsimme uuden isomman ruokapöydän teettämistä puusepällä. Näin teimme ja nyt on aika kertoa tästä lisää.

Taipuu Woodworks teki meille vuosi sitten keittiökalusteet ja yhteistyö puusepän kanssa sujui erinomaisesti. Oli selvää että jos ja kun jatkossa tulee taas tarvetta puusepän ammattitaidolle, olemme yhteydessä Taipuun Seppo Paldaniukseen. Hän oli kiinnostut pöytäprojektistamme ja palaveri sovittiin.

Nopeasti pääsimme yhteisymmärrykseen siitä, minkälaista pöytää haaveilemme. Sen piti olla luonnollisesti täyspuuta, tammea, kuten keittiön tasokin. Koon tuli olla riittävän iso 6-8 henkilön ruokailuun, lautapelien pelailuun ja muuhun ajanviettoon. Puun elävä pinta saa näkyä, samoin liitokset. Muutamista detaljeista, jalan rakenteesta yms. keskusteltuamme saimme kuulla hinnankin. Sanotaan nyt tässä vaiheessa, että halpa tuollainen pöytä ei ole. Skovbyn pöytä olisi maksanut 2750 euroa, joten olimme osanneet varautua, että sitä halvempi käsityönä tehty pöytä ei olisi, tosin ei kovin paljon kalliimpikaan. Aika oikeaan osuinkin.

Ruokapöytä on paikka, jonka ympärillä elämä pyörii. Se ei ole vain irtokaluste, vaan olennainen osa kokonaisuutta yhtä lailla kuin leivinuuni ja keittiökalusteetkin. Jos olisimme halunneet säästää rahaa, olisimme menneet Ikeaan, mutta halusimme mielummin sijoittaa elinikäiseen laadukkaaseen puiseen huonekaluun. Ja rahan laittaminen paikallisiin käsityöläisyrityksiin tuntuu oikeastaan hyvältä. Tietenkin saimme samalla täysin vapaat kädet pöydän suunnitteluun. Mutta kuinka suunnitella pöytä itselleen?

Ihan nollasta ei tarvinnut lähteä, koska olimme jo kierrelleet huonekaluliikkeissä ja netissä katsellen erilaisia vaihtoehtoja. Jonkinlainen näkemys tarpeista ja haluista oli muodostunut. Suunnittelun lähtökohdaksi ja referenssiksi otin Skovbyn #106 -ruokapöydän, josta kirjoitin aiemmin. Se on rakenteeltaan hyvin yksinkertainen, kansi koostuu kahdesta leveästä lankusta, jotka ovat kahden kehämäisen jalan päällä. Rako lankkujen välissä vaikutti kuitenkin hieman epäkäytännölliseltä, koska sinne voi tippua ruokaa tai esim. pieniä pelinappuloita. Kansi saisi olla mielummin yhtenäinen.

Skovbyn pöydässä pidin myös sen lisäosana saatavasta jatkopalasta, jossa lankkujen suunta kääntyy poikittain. Erillistä jatkopalaa en sinänsä halunnut. tuntuu, että sellainen joko on jatkuvasti kiinni tai sitten sitä ei koskaan kiinnitetä. Mutta visuaalisena ideana lankkujen suunnan vaihtuminen oli kiva. Halusimme siis kerralla riittävän ison pöydän, jonka päädyissä lankkujen suunta vaihtuisi poikittain. Päätylankuista tulee jonkinlaista ”talonpoikaishenkistä” tunnelmaa, joka tuo kivaa kontrastia muuten aika moderniin ilmeeseen. Se oikeastaan myös tukee melko pitkän kannen rakennetta. Pöydän jalat olivat yksi asia, mistä eniten tykkäsin referenssipöydässämme, joten päätin aika härskisti kopioida idean lähes sellaisenaan. Jalka on aika moderni, mutta siinä on kuitenkin pientä pukkijalkafiilistä. Ylöspäin kapeneva jalka on myös järkevä, koska tarvittaessa jalan kohdallakin pystyy istumaan. Pöydän kooksi päätettiin sama kuin Skovbyssä. 240×95 cm, mikä on hieman normimitoitusta suurempi.

Näillä lähtökohdilla osaava puuseppä saisi varmasti pöydän valmistettua, mutta halusin kuitenkin piirtää itse varsinaiset työpiirustuksetkin. Piirtämällä mittakuvia huomaa asioita, joihin ei ehkä muuten tulisi kiinnittäneeksi huomiota. Suunnittelu yleensä jatkuu piirustuspöydällä. Piirsin ensin kannen, johon hahmottelin lankkujakoa ja mm. käännettyjen päätyjen leveyttä. Annoin puusepälle kuitenkin vapauksia sommitella kantta materiaalin ehdoilla.

Jalkojen mitoitusta arvioin valokuvien perusteella Skovbyn pöydästä. Jalkojen sijainti on suunniteltu 6 ihmisen mukaan, koska ajattelimme sen olevan paremmin arkikäyttöä palveleva. Jalkojen väliin mahtuu mukavan väljästi 3 ihmistä molemmille puolille. Kun pöydässä on 8 henkilöä, jalka on reunassa istuvilla jalkojen välissä ja aika syvällä pöydän alla, jolloin se ei ole kovinkaan häiritsevä. Päädyt ovat sen verran pitkät, että niissäkin pystyy istumaan hyvin. Pöydän ääreen mahtuu tarvittaessa 10 ihmistä. Sitten vielä muutama detalji. Jalkoja käännettiin hieman ulospäin ja kannen reunaan tehtiin pieni viiste ja pyöristys. Tästä saimme kaksi mallikappaletta, joista jälkimmäinen todettiin hyväksi. Sitten jäimmekin vain jännityksellä odottelemaan.

Mittapiirustus puusepälle ruokapöydästäMittapiirustus puusepälle ruokapöydästä.

Muutaman viikon jälkeen Taipuu Woodworksin pojat kävivät tuomassa pöydän uuteen kotiin. En ollut itse paikalla kun pöytä tuli, joten näin sen ensimmäistä kertaa vasta kun se oli jo koottu ja oikealla paikallaan. Pöytä näkyy heti, kun astuu sisälle eteiseen. En malttanut edes riisua ulkovaatteita, koska piti päästä heti hipelöimään upeaa pöytää. Se oli täsmälleen sellainen kuin pitikin ja mitä olin kuvitellut, mutta samalla vieläkin hienompi. Se oli uusi, mutta kuitenkin jollakin tavalla jo tuttu. Aivan kuin pöytä olisi ollut aina tuossa. Muuta en osaa sanoa kuin että se on täydellinen!

_MG_4601-webTaipuu Woodworksin pieni logo pöydän reunassa ja hieno liitosdetalji vieressä.

_MG_4593-webVanhat ruokapöydän tammiset tuolit jätettiin ennalleen, ne sopivat uuden pöydän kanssa hyvin yhteen. 

Tälläinen on Satavuotias koti

Myönnän, että olen tarkoituksella kuvannut vain remonttiin liittyviä asioita ja valmistuneita kohtia. Olen kuitenkin koko ajan halunnut tehdä talostamme kattavan esittelyn, mutta tuollaisilla asioilla on tapana siirtyä aina vaan eteenpäin. Yhdenkin julkaisukelpoisen kuvan ottaminen tuntuu välillä todella työläältä, joten kokonainen kuvareportaasi on tuntunut täysin epärealistiselta jo ajatuksenakin.

Kenellekään ei varmaan tule yllätyksenä, että meillä on joka paikassa aivan kamala kaaos. Siis oikeasti, ei mikään kengät vinksinvonksin-kaaos vaan ihan todellinen kaaos-kaaos. Pikkulapsiperhe-kaaos. Konmarin vastakohta -kaaos. Tiedätte kyllä. Miten sellaisen ylipäätänsä saisi kuvattavaan kuntoon? Siivoaminen, järjestely, kuvakulmien miettiminen, kaikki veisi suunnattomasti aikaa. Ajattelin, että entä jos esittelisinkin asunnon siinä kunnossa, missä se sattuu juuri tällä hetkellä olemaan? Miksipäs ei. Joten tervetuloa kierrokselle Satavuotiaaseen kotiin, keskelle pullantuoksuista arkea.

Alakerta

alakertaAlakerran pohja muistuttaa hyvin paljon rintamamiestaloja. Keskellä on piippu, jonka ympärillä tulisijat. Huoneet kiertävät sen ympäri. 

_MG_4042-web_MG_4069-webEteinen on pieni ja ahdas. Monien ovien avautuminen tekee siitä vieläkin hankalammin käytettävän, säilytystilaa ei juurikaan ole. 

_MG_4063-webWc/kodinhoitohuone on myös ahdas ja siellä on vähän säilytystilaa. Kestovaippapyykkivuori kuuluu tähän elämänvaiheeseen. 

_MG_4064-webWc on aika huonokuntoinen ja vähän epäkäytännöllinen. Muovimattojen saumat repsottavat, lavuaari vuotaa ja heiluu. Eteinen ja wc onkin seuraavien remonttikohteiden listalla aika ylhäällä. 

_MG_4047-web.jpgKeittiö onkin tutumpi blogia lukeneille. Tältä se näyttää arjen keskellä. Ruokapöytä on aika pieni huoneeseen nähden, mutta uusi pöytä on jo tulossa! Astianpesukoneen ovi tahtoo jostain syystä aina olla auki.

_MG_4049-webKaikki ruoka ei vielä vuoden ikäisenä mene suuhun.  Jos sen antaa kuivua lattialle, se on helpompi lakaista rikkalapiolla pois. 

_MG_4054-webEi se keittiö ihan valmis vielä ole. Toinen puoli odottaa inspiraatiota. Kasvi on ollut tuossa lattialla jo useamman kuukauden, ei mitään hajua miksi se tuossa on. 

_MG_4050-web_MG_4059-webOlohuoneeseen on ilmestynyt hieno Arja Bymanin taulu. Vaikka taitaa olla talon siistein huone, on sielläkin jonkinlaista kaaosta johtuen erinäisistä musiikkiharrastukseen liittyvistä projekteista. Mm. patja pianon ja naapurin seinän välissä. Harjoittelen välillä aika paljon. 

_MG_4062-webAlakerran kolmas huone, jolla ei oikein ole vielä nimeä, eikä tarkoitustakaan. Se oli takkahuone, mutta kun uuneja on nyt jokaisessa huoneessa niin tuntuu vähän hassulta sanoa tätä takkahuoneeksi. Huone, jolla ei ole käyttötarkoitusta, tahtoo myös kerätä kaikenlaista romua, jolle ei ole muutakaan paikkaa. Siellä kissat ruokailee, säilytetään vieraspatjoja ja erinäisiä remonttiin liittyviä tavaroita, sekä huonekaluja, joilla ei ole muutakaan paikkaa. Tähänkin huoneeseen on tarkoitus tehdä remontti, vaihtaa puulattia ja maalata seinät, jonka jälkeen siitä ehkä tulee meidän makuuhuoneemme. Ei mikään kiireellisin homma, mutta vessaan verrattuna sen verran helppo homma, että ehkä tehdään seuraavaksi. 

Yläkerta

ylakertaYläkerta on vaatehuonetta lukuunottamatta yksi avoin iso tila, mikä on minusta kiva. Sellaisena se on tarkoitus pitääkin ainakin toistaiseksi. Vaatehuonekompleksi on vähän epäkäytännöllinen ja vie paljon tilaa, mutta alakerta on tarkoitus tehdä valmiiksi ennen kuin ylös tehdään mitään, paitsi mitä nyt lattia on auki täälläkin..

_MG_4043-webKapea portaikko lähtee heti eteisestä. Portaissa on hieman tyyliin sopimattomat liukuestetarrat, mutta muuten vanhat portaat ovat sympaattiset. Ehkä joskus maalaillaan, vaihdetaan maalattu ”lista” oikeaan yms. Portaan nurkka on paikka, jonne aina heitetään ylhäältä alas menevät tavarat ja alhaalta ylös menevät tavarat. Kukaan ei kuitenkaan koskaan niitä siirrä siitä kumpaankaan suuntaan. Ei mikään maailman toimivin käytäntö. 

_MG_4081-web_MG_4075-web_MG_4074-webYlhäällä on ihan liikaa tavaraa, eikä millekkään oikein ole mitään paikkaa. Täällä on mm. edelleen avaamattomia muuttolaatikoita. Kaaos on välillä niin hirveä, että on vain suljettava silmänsä ja käveltävä varoen sänkyyn nukkumaan. 

_MG_4079-webEsikoistytön verholla eroteltu oma ”huone”. En tiedä onko tämä muun kaaoksen syy vai seuraus, ehkä rajakin on häilyvä. Täytyy tosin myöntää, että tähän sotkuun olen itse osittain syypää, koska lakaisin hieman tavaroita edestä pois, jotta pääsen tekemään remonttia piipun ympärillä. 

_MG_4084-webPerimmäisessä nurkassa on telkkari. Sitä käytetään aika harvoin, joten ympäristökin on yllättävän siisti. Takana näkyvää lautapelipinoa kulutetaan hieman useammin. 

Kellari

kellariKellari on osittain lämmitettyä tilaa. Siellä on pieni aula, pesuhuone ja sauna. Toinen puoli on kylmää varastotilaa. Monet naapurit ovat tehneet koko kellarista lämpimän ja se hieman houkuttelisi joskus tulevaisuudessa. Remontti tulisi kuitenkin olemaan aika iso, joten ainakaan tässä tilanteessa siihen ei ole mahdollisuutta. 

_MG_4071-webPesuhuone on aika askeettinen, mutta ajaa asiansa. Saunaa emme ole käyttäneet yli vuoteen, koska pihasaunassa on paljon mukavampi käydä. 

_MG_4072-web_MG_4073-webKellarissakin on kaaos. Sinne kuskataan ylhäällä remontissa purettu tavara odottamaan jatkotoimenpiteitä. Osa menee polttopuiksi, osa kaatopaikalle. Vanhoja ovia emme tietenkään tuhoa, vaan ne jäävät odottelemaan mahdollisesti uutta käyttöä.